Thelma -Nuoren naisen sisäisen maailman kuvaus
Joachim Trierin ohjaama ja Eskil Vogtin kanssa yhdessä käsikirjoittama Thelma (2017) on nuoren tytön sisäisen maailman kuvaus, unenomainen, täynnä symboliikkaa ja merkityksiä, jotka avautuvat kokonaisuudessaan varmasti vasta useamman katselukerran jälkeen. Sen verran tiivistä kasvun kuvausta elokuva on. Siinä tulevat elokuvan keinoin esitetyksi nuoruusiän kehityksen virstanpylväät: Lapsuuden vanhemmista irtautuminen, seksuaalisen ruumiin haltuunotto ja oman henkilökohtaisen tulevaisuuden rakentaminen (Hägglund&Hyttinen, 1997 ja Impiö, 2005). Suuri houkutus olisi katsoa elokuva vain nuoren naisen irtaantumis- ja kasvukertomuksena: Mitä on muuttaa ensimmäistä kertaa omilleen, alkaa rakentaa omaa elämää ja opiskella. Thelman tausta näytetään tiukan uskonnollisen viitekehyksen kautta ja irtaantuminen myös kamppailuna tiukan yliminän ja kasvavan viettipaineen välillä.
Elokuvaa voidaan tarkastella kuitenkin myös sisäisen maailman kuvauksena, jossa ei oikeastaan lopulta ole merkitystä sillä, mikä on totta elokuvan reaalimaailmassa vai vain kokijoiden sisäisessä todellisuudessa. Samalla tavalla kuin aikoinaan sain ohjeen katsoa Tarkovskin Peiliä kuin runoa, jossa oikeastaan sekoittuvat nykyhetki ja mennyt, uni ja todellisuus, visuualiset tiivistymät ja viipyilevät kuvaukset, voi katsoa myös Thelmaa. Viittauksia elokuvakerronnan mestareihin löytyy Thelmasta muitakin esimerkkinä vaikka Hitchcockin Linnut tai Kieslowskin Sininen. Voipa vaihtoehtoisena skenaariona tapahtumille nähdä myös Stephen Kingin Carrien (1976, ohjaaja De Palma), eräänlainen nuoren tytön kasvukertomus sekin.
Elokuva alkaa kohtauksella, jossa pieni tyttö, ehkä noin kuuden vanha, kulkee isänsä kanssa lumisessa maisemassa. Jään alla uivat kalat ja se ratisee askelten alla. Pinnan alla on elämää ja vain hauras jää erottaa kaksikon siitä. Metsässä on kauris ja isä viittilöi tyttöään olemaan hiljaa, nostaa varovasti aseensa, virittää sen ja asettuu tytön taakse aluksi aseen piippu suunnattuna arkaan eläimeen. Hän tähtää ja kääntää yllättäen aseen kauriista tyttöön ja hetken aikaa katsojana pidättää henkeään – Mitä tapahtuu? Hitaasti mies laskee aseen, kauris juoksee karkuun ja tyttö katsoo isäänsä. Kohtaus muistuttaa Raamatun kertomusta Iisakin uhraamisesta. Siinä Jumala koettelee Aabrahamin kuuliaisuutta. Onko jokin muu tärkeämpää hänelle kuin Jumala? Onko väliin tullut paha, joka pitää poistaa. Aggression teema kulkee yhtenä punaisena lankana läpi elokuvan. Julma ja arkaainen yliminä, uskonnon jumalaksi puettuna saa helvetin tulimeren todeksi. Ei siis sattumaa, että Thelman isä elokuvan lopussa tuhoutuu syttyneenä palamaan ja sukeltaa järveen. Thelma kuvaa itse isäänsä kiltiksi mieheksi, että he puhuvat aina kaikesta keskenään. Sama isä polttaa lapsensa kättä kynttilässä kertoen konkreettisella tavalla helvetin kauhuista. Lapsuuden isästä on tuskallista ja vaikeaa irrottautua. Mielessä tuhoaminen on irtautumisen näkökulmasta väistämätöntä ja välttämätöntä.
Alun jälkeen näemme nuoren tytön aukiolla, jossa ihmiset kulkevat. Tyttö katsoo karttaa ja suuntaa yliopistolle, näin ymmärrämme. Thelma on lähtenyt lukemaan biologiaa. Oppiaine, jossa ristiriita tiukan kreationistisen uskollisen tulkinnan ja evoluutioteorian välillä on ilmeinen. Oman henkilökohtaisen, vanhempien arvoja kriittisesti puntaroivan tulevaisuuden rakentaminen on alkanut. Näemme Thelman huoneen, jossa ei aluksi ole mitään sängyn ja avonaisen matkalaukun lisäksi. Samalla tavalla vielä Thelman maailma, uusi elämä on vasta täyttymässä merkityksistä, uusista asioista ja ystävistäkin.
Thelma on uudessa kaupungissa vielä yksin. Lukusalissa Thelma huomaa vieressään kauniin nuoren naisen ja välittömästi alkaa tapahtua. Linnut lentävät levottomasti parvena, niin kuin myöhemminkin elokuvassa, kun jotain vietinomaista liikkuu ja yksi niistä lentää ikkunaan. Thelman käsi alkaa täristä ja hän saa kohtauksen, jossa kouristelee ja laskee alleen. Ambulanssi hälytetään. Heräävien toiveiden voima on valtava. Uimahallissa lukusalin nuori nainen, Anja tulee tervehtimään Thelmaa. Kauniina kuin veistos altaan reunalla, hän hymyilee ystävällisesti, juttelee ja osoittaa kiinnostuksensa. Myös Thelma on kiinnostunut, vaikka omat tunteet ja myös ruumiin tuntemukset saavat hänet hämilleen ja syylliseksi. Ruumiin tuntemukset yöllisissä unissa saavat viettelevän käärmeen ilmiasun.
Vähitellen Thelma uskaltautuu ikäistensä joukkoon. Kaikki on hänelle vielä uutta. Vanhemmat tuntuvat tunkeutuvan puhelimen ja facebookin kautta tyttärensa elämään. Missä hän on ollut, kenen kanssa, ketä hänellä on kavereina, oliko hän siellä missä sanoi olleensa. Pääasiassa näemme isän soittavan tyttärelleen. Halvaantunut äiti nähdään pyörätuolissa, jähmeänä ja etäisenä.
Upea on kohtaus, jossa Thelma on Anjan ja tämän äidin kanssa katsomassa esitystä. Värisevät ruumiin tuntemukset kasvavat lähes sietämättömään. Suuren salin kattorakennelma alkaa täristä, samoin Thelma, kuin enteillen kohtausta. Kohtauksen lataus välittyy elokuvan keinoin katsojallekin. Mutta vielä ei Thelmalla ole muuta keinoa kuin paeta, lähteä juosten salista pois. Oman ruumiin tuntemusten voima ja mielen fantasiat ovat sietämättömiä. Oman seksuaalisen ruumiin haltuunotto on vasta aluillaan. Omaan sukupuoleen kohdistuva kiinnostus on normaali kehitysvaihe matkalla aikuisen seksuaalisuuteen, eikä sitä pidä hätiköiden tulkita seksuaalisen suuntautumisen suunnaksi sinällään. Niin on elokuvassa Thelmankin kohdalla.
Thelma tunnustaa syntinsä isälleen mutta tämä tai pakonomainen rukoilu, eivät vie syyllisyyttä eivätkä orastavia läheisyyden toiveita ja seksuaalisia tuntemuksia pois. Lapsuuden vanhemmista ei tässä kohdin ole apua. Thelma on tunteidensa kanssa pulassa. Hän kohtailee edelleen ja häntä tutkitaan osastolla kohtauksien takia. Kiihkeydeltään seksuaalisen nautinnon huippua jäljittelevät kohtaukset eivät ole epilepsiaa. Syy on muualla kuin aivojen sähköpurkauksissa ja Thelma lähetetään psykiatrin vastaanotolle.
Sairaalassa ollessaan Thelma pääsee myös vaietun perhesalaisuuden jäljille. Isän äiti ei ole kuollut, vaan hän on psykiatrisessa sairaalassa, tokkuraan lääkittynä. Hoitaja kertoo Thelmalle isoäidin tarinaa. Eikö Thelma ole todella tiennyt vai onko hän torjunut asian muistoistaan? Isoäidillä on ollut kuitenkin omnipotentti ajatus, että hän saa asioita tapahtumaan. Että hän on aiheuttanut oman miehensä kuoleman vain toivomalla sitä. Viha ja syyllisyys ovat olleet liian tuhoavia myös tässä sukupolvessa. Thelman isä on lääkärinä ollut osallinen äitinsä lääkitsemiseen ja antanut myös Thelmalle voimakasta keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä, kun tämä on kuusivuotiaana saanut hermoromahdukseksi nimitetyn tilan.
Vielä kerran Thelma palaa kotiin. Nyt selvästi ahdistuneena. Yhteys läheiseen ystävään, Anjaan vaikuttaa myös katkenneen. Siitä Thelma ottaa syyn itselleen. Hän on aiheuttanut Anjan katoamisen. Lääketokkuraiselle Thelmalle kerrotaan perheen tarinaa. Takaumakohtauksissa olemme saaneet aavistuksen siitä, että jotain traumaattista on tapahtunut. Jotain on torjuttu niin tiukasti, että se on rampauttanut koko perheen omalla tavallaan. Monen sukupolven kohdalla vihan ja syyllisyyden kanssa ei ole voinut tulla toimeen, vaan omnipotentit fantasiat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä. Isän sanoissa Thelman syyllisyys tulee näkyväksi: ”Sinä saat asioita aikaan vain ajattelemalla. Sellainen sinä olet.” Thelma taas pyytää isältään: ”Etkö voisi vain antaa minun mennä?”
Kohtaus, jossa isä kylvettää aikuista tytärtään,voidaan nähdä fantasiana. Mutta kenen fantasiasta on kyse? Onko se Thelma, joka pienen tytön tavoin kaipaa oidipaalisen isän rakkautta tai vielä varhaisempi toive ruumiillisesti hyvästä, integroivasta hoivasta? Onko se isä, joka kieltäytyy näkemästä tytärtään aikuisena, haluaa pitää tämän lapsena edelleen, vaikka väkivalloin? Vai onko se ulkopuolelle jäävä äiti, joka loukattuna ja vihaisena jää syrjään kahdenkeskisestä tilanteesta?
Elokuvan lopussa tiivistyvät monet symbolit. Vesi uuden elämän alkulähteenä. On sukellettava syvyyksiin, että voisi syntyä jotain uutta ymmärrystä. Veteen tiivistyvät sekä elämän että kuoleman teemat. Toinen hukkuu, toinen nousee pinnalle syvän sukelluksen päätteeksi. Fantasiana näkyy myös uusi versio uimahallikohtauksesta. Tässä Thelma uskaltautuu ajattelemaan läheisyyden toiveitaan suoremmin. Linnut lentävät taas kohti lasia ja rantaan rämpivä, nuoreksi naiseksi syntynyt Thelma sylkäisee mustan linnun nielustaan. Se kuivattelee hetken siipiään ja lähtee sitten lentoon. Myös Thelma on vapaa lähtemään. Omin jaloin kävelevän äidin voi hyvästellä. Viha ja seksuaalisuus eivät lopulta olekaan tuhoavia voimia, vaan jotain mikä on oman elämän puolella.
Thelma -elokuva katsottiin Monasterin nuorisopsykoterapiatoimikunnan järjestamässä elokuvaillassa, jonka vilkas keskustelu innoitti myös blogin kirjoittamiseen.
Lähteet:
Hägglund, T-B. Ja Hyttinen, R. (1997): Nuoruusikäisen psykoanalyysi, Kajo, Oulu (ss. 9-27)
Impiö, P. (2005): Nuoruusiän kehitys. Teoksessa Brummer, M. ja Enckell, H. (toim.) Lasten ja nuorten psykoterapia (ss. 46-67), WSOY, Juva