Uncategorized

Opiskelujen tiiviin osuuden puolivälissä mennään. Jäljellä on vielä enemmän kuin takana, mutta jokaperjantaiset seminaarit loppuvat joskus. Siihen realiteettiin on ollut pakko havahtua. Osan opettajista olemme joutuneet hyvästelemään jo aiemmin, tässäkin kohdassa pari lisää. Se on samalla haikeaa -jostain joutuu luopumaan- ja jännittävää, koska jokaisen lähtijän tilalle tulee uusi kouluttaja ja hänen tapansa toimia ovat taas uudet ja erilaiset.

Jokaisella kouluttajalla on omanlainen tyyli tuoda psykoanalyyttista ajattelua meille opiskelijoille ja tämä -kaiken käsitellyn teorian lisäksi- on ollut opiskelujen parhainta antia. Henkilökohtaisesti ajattelen, että vain tällä tavalla, kokemuksellisesti, voi ymmärtää ja sisäistää psykoanalyyttisen ajattelun moninaisuutta. Se tarkoittaa sitä, että asioita ja ilmiöitä, ihmisen sisäistä kokemusta ja vuorovaikutusta toisten kanssa voi lähestyä monesta kulmasta. Tämä tulee esille myös keskusteluissa, joita käymme ryhmänä. Erilaiset ajatukset ja lähestymistavat rikastavat omaa näkemystä.

Onkin tärkeää, että keskustelussa on välittynyt keskinäinen kunnioitus eriäviä ja erilaisia hahmottamisen tapojan kohtaan. Ja lopulta on kuitenkin niin, että jokainen opiskelija muodostaa kaikesta oppimastaan oman käyttöteoriansa, tavan hahmottaa psykoanalyyttisessa suhteessa tapahtuvia asioita. Tämä tapahtuu vähitellen, kaiken sen myötä, mitä työssään kohtaa. Ja käyttöteoria myös muuttuu kaiken sen myötä, mitä avoimella mielellä voi uskaltautua pohtimaan kokemuksen karttuessa. Oikeastaan, hiukan kliseisesti, vain muutos on pysyvää.

Vuorovaikutuksen ja vuorovaikutussuhteen merkitys psykoanalyyttisessä työssä on noussut tärkeäksi löydöksi. Aiemmin enemmän intuitiona ollut ajatus on saanut opiskelujen myötä muotoa ja selkärankaa teoriasta. Muutos ihmisen mielen sisäisestä keskinäisen vuorovaikutussuhteen merkitykseen on ollut myös psykoanalyysin teorian kehityksessä keskeisiä asioita. Tämä näkyy siinä ajattelussa, miten analyytikko ei ole vain analysandin mielensisältöjen neutraali tulkitsija vaan aktiivinen osa vuorovaikutussuhdetta. Silti myytti kivikasvoisesta ja paikallaanolevasta, passiivisesta analyytikosta tai psykoanalyyttisesta terapeutista elää sitkeästi, myös ammattilaisten keskuudessa. Tämän huomaa siitä, miten kollegat kuuluttavat vapaita psykoterapeutteja toiveella “ei sellainen perinteinen psykoanalyyttinen, passiivinen ja hiljainen”.

Psykoanalyyttisessä menetelmässä on kyse ainutlaatuisesta vuorovaikutussuhteesta, jonka kautta ihminen voi tulla omaksi itsekseen, ymmärtää paremmin kaikkea sitä, mitä omassa mielessä tapahtuu. Tämän kautta voi olla mahdollista luopua jostain aiemmin itselle elintärkeästä tavasta suojautua psyykkisesti liian hankalalta. Sitenhän psyykkinen oire väljästi voidaan ymmärtää, suojautumisena. Tämä tietysti asettaa analyytikon aivan erilaiselle paikalle. Ei olekaan yhtä ainoaa, samanlaista ja oikeaa tapaa toimia kaikkien ihmisten kanssa vaan analyytikon tehtävänä on löytää tapa olla juuri tämän ihmisen kanssa vuorovaikutuksessa. Toisen kanssa analyytikko on aktiivisempi puhuen, toisen kanssa aktiivisempi kuunnellen.

Ja koska ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, sitä ei voi myöskään opetella lukemalla tai teoriasta tai saada työnohjaajilta tai kouluttajilta annettuna. Tämän asian kanssa jokainen psykoanalyyttinen ammattilainen tekee aktiivisesti töitä, hyvässä tapauksessa koko loppuelämänsä. Tästä kulmasta ajatellen ei lopulta ole merkitystä silläkään, millä nimikkeellä ammatti-identiteettiään kutsuu: mieltääkö itsensä psykoterapeuttina vai psykoanalyytikkona. Jos kysymys on siitä, että aktiivisesti integroi kaikkea kokemaansa ja oppimaansa sekä työssä saatua kokemusta osaksi omaa ammatillista identiteettiä eli käsitystään itsestään ammattilaisena, ei mielessä olekaan yhtä selkeää rajaa kuin koulutusvaatimuksien mukaisissa nimikkeissä. Ja tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö ne käytännössä ole tarpeen. Oma, mielensisäinen ammatillinen kasvu sen sijaan ei kysele opintopisteiden perään. Sille on aivan toiset kriteerit. Ja ammattilaisena käyttää kaikkea siihen asti oppimaansa.

Koulutus vaatii töitä, loputtoman paljon tunteja lukien ja matkustaen ja ennen kaikkea ajatellen. Mutta vaikka varsinkin näin loppuvuodesta saa välillä intoa ja jaksamista houkutella, hyvä opiskeluporukka kannattelee. On helppoa ymmärtää, miksi tämä opiskelu toteutetaan nimenomaan tässä muodossa. Otsikkoon viitaten, välitilinpäätös on kokonaisuutena plussalla. Tästä on hyvä lähteä ensi vuoteen.