Frozen II -Kohti tuntematonta

Disneyn prinsessat kasvavat ja aikuistuvat. Kirjoitin neljä vuotta sitten Frozen -elokuvasta blogia Monasterin nettisivuille otsikolla Frozen-elokuva nuoren tytön kasvukertomuksena. http://monasteri.fi/2016/01/23/frozen-elokuva-nuoren-tyton-kasvukertomuksena/ Silloin keskityin siihen, miten aggression haltuunottaminen vapauttaa toimimaan ja kasvamaan ja miten se mahdollistaa lopulta myös rakkauden ja läheisyyden, kun omilta tunteilta ei tarvitse niin kovasti suojautua. Elokuvan toinen osa toimii myös kokonaisuudesta irrallisena mutta samalla jatkaa sisarusten tarinaa. Tarinan edetessä tulee selväksi, että on välttämätöntä selvittää “sisällä oleva salaisuus”, ja mentävä “kohti tuntematonta”. Tämä siksi, että elämä voisi jatkua.

Tämäkin kirjoitus sisältää jonkin verran juonipaljastuksia, mutta elokuva kokonaisuudessaan on katsottavissa niin monenlaisesta kulmasta, etten usko blogin lukemisen juurikaan haittaavan kokemusta. Arendelin kuningatarta, Elsaa kutsuvat äänet menneisyydestä. Hänen on lähdettävä selvittämään salaisuutta, joka koskee taistelua kahden kansan välillä. Jos elokuvaa haluaa katsoa toisenlaisesta kulmasta voisi kyseessä olla vaikka taistelu villin luonnon ja ihmisen rakentaman välillä tai vapaasti virtaavan ja pakottamalla padotun. Elokuva on rikas symboleista, jotka liikkuvat monella tasolla: ihmisen sisäisen kokemuksen ja ympäristön kanssa suhteessa elämisen tasoilla ainakin. Tässä keskityn pääosin sisäiseen kokemukseen.

Elsa, Anna, Olof, Kristof ja Sven menevät lumottuun metsään Elsan intuition perässä. Metsää peittää läpitunkematon sumu. Mitään ei pääse sisälle, eikä mitään pääse ulos. Ajattelen, ettei ole sattumaa, että usein myös masennusta kuvataan läpitunkemattomana sumuna, joka peittää alleen kaiken niin, ettei taivasta näe. Tai ainakin psykoterapeutin näkökulmasta katsellen sumun, pysähtyneisyyden merkitys on selvä. Sumukuplan sisällä olevat ovat menneisyytensä vankeja, sidottuja niihin rooleihin, joissa olivat, kun sumu nousi. Näennäisesti elämä on mennyt eteenpäin. Osa kansasta on syntynyt sumun sisällä, mutta sukupolvien ylittävä salaisuus kietoo heidänkin taivaansa harmaan harson sisään.

Elokuvassa peloton, mutta nyt jo ensimmäisestä elokuvasta kuningattareksi kasvanut Elsa joutuu kohtaamaan peruselementtejä. Tuli, vesi, maa ja ilma näytetään elokuvassa luonnonvoimien ja erilaisten taruotuksien kautta. Vaikka neljä elementtiä ovat aiemminkin olleet elokuvien aiheina (esim. elokuvassa Viides elementti), on ehkä tarpeetonta takertua liian tarkasti siihen, mitä ne alkuperäisesti ovat tarkoittaneet. Ajattelen, että tässä elokuvassa niiden voi ajatella edustavan myös jotain sellaista, mikä on perustavanlaatuista, elämiselle välttämätöntä ja muuttumatonta. Ne voisivat olla myös jotain sellaista, mikä on ihmisen kokemukselle välttämätöntä. Elsa taistelee elementtejä vastaan, mutta lopulta ei voittaakseen tai tuhotakseen vaan kesyttääkseen, ottaakseen käyttöön. Tässä ajattelen olevan selkeä yhtymäkohta myös terapeuttiseen työskentelyyn. Sen sijaan, että voimakkaista ja vaarallisenkin tuntuisista tunteista pitäisi päästä eroon tuhoamalla ne lopullisesti, jäädyttämällä, on tärkeää ymmärtää niiden merkitys ja tutustua niihin. Kesyttää vähitellen.

Elokuvassa on ykkösosan tapaan upeaa musiikkia ja visuaalisesti hyvin voimakkaita kohtauksia. Elsa menee alkulähteille, ajan virtaan ja hakee vastauksia sieltä. Tämä on kokonaisuutena huikea kohtaus. Oman perinnön ymmärtäminen, sen tiedostaminen, mistä on tullut, mitä vanhempien elämässä on tapahtunut, vapauttaa. Mutta Elsa ei kykene tähän yksin. Hän ei omnipotentisti voi vain taikavoimiensa avulla selvittää menneisyyttä ja oikoa vääryyksiä. Hän tarvitsee siihen apua Annalta, sisareltaan, kasvinkumppaniltaan. Lopulta vain yhteys toiseen ihmiseen pelastaa lopulliselta jäätymiseltä, kuolemalta. Usein terapiaan tulevalla on toive siitä, että asiat voisivat selkiintyä lähes maagisesti, ilman omaa työtä ja vaivaa ja ilman toista, koska toisen tarvitseminen on tuskallinen kokemus. Ja joskus -niin kuin Elsalla elokuvassa -voi terapiaan tulijalla olla pelko siitä, mitä on edessä ja halu suojella muita siltä, mitä tulee tapahtumaan. Toiset voi työntää pois monin perustein.

Elokuva on koskettava monella tavalla. Ja vaikka animaation takaa löytyy psykoanalyyttisia syvyyksiä tai ehkäpä oikeammin -elämän peruselementtejä, on siinä myös ihan arkitasolla hyviä oivalluksia. Olof esimerkiksi ajattelee laulussaan, että ehkäpä sitten vanhana ymmärtää. Se on hyvä toive: ehkäpä vanhana ymmärtää, ainakin hiukan paremmin. Ja kyllä, suosittelen elokuvaa, aikuisellekin. Itsekin mietin, pitääkö odottaa, että elokuva tulee suoratoistopalveluihin vai voisiko sen katsoa uudestaan leffateatterissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *