Kuin puhdas ja rikkomaton hanki on valkea paperi näytön ruudulla. Sitä lähestyy arkaillen, kunnioituksella. Pitää olla hyvä syy häiritä jotain noin rauhallista ja kaunista. Ehkä syytä ei ole ollut tai ehkä ei ole ollut tarpeeksi aikaa pysähtyä katsomaan, sisäänpäin nimittäin. Vasta näin loman loppupuolella voi jo hetkeksi asettua vain seurustelemaan päässä kuplivien kirjaimien ja sekaisen ajatusmyrskyn kanssa.
En yleensä pidä tietokone-aivot rinnastuksista. Mielestäni ne yksinkertaistavat liiaksi oman hienon tietojenkäsittelykoneistomme luonnetta. Yhdessä asiassa olen kuitenkin samaa mieltä: Vain rajallinen määrä prosesseja voi olla käynnissä yhtäaikaisesti, tai kone rupeaa takkuilemaan. Se tapahtuu oikeastaan aika salakavalasti. Ensin on vain monessa mukavassa mukana. Lupaa tehdä asioita, joista oikeasti pitää. Sitten takaraivoon alkaa hiipiä se epämiellyttävä tunne siitä, että on unohtanut jotain. Rajoilla mennään tilanteessa, jossa jossain kohdin muistat sen, mitä olet unohtanut. Mutta jos asiat lipsuvat siitä edelleen, tarvitsevat aivot selkeästi taukoa. Sitä varten ovat lomat.
Teen työtä, josta nautin ja saan määritellä itse lomieni pituuden. Tätä vapautta en enää kovin helposti vaihtaisi palkkatyöhön. Toisaalta yrittäjänä olen koko ajan vastuussa. Minulla ei ole pomoa, joka viime kädessä hoitaisi huolestumisen. Yrittäjänä olen firmani siivooja, sisäänostaja, työntekijä, toimistosihteeri, markkinoija. Kun teen töitä, teen töitä. Loma on palautumista varten. Tänä vuonna vuodenvaihteeseen tuli sellaisia työprosesseja, joihin itselläni ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Tietyt asiat on vain hoidettava ajallaan. Määräaika on sen suhteen täyttynyt ja kun lopullisen työn on laskenut käsistään, on siltä osin helpompi. Tämä ei ole enää itsestä kiinni. Mutta oikeastaan vasta sen myötä nyt voi ymmärtää, että jonkun tuollaisen asian mielessä pitäminen on äärimmäisen kuormittavaa. Toivon siis todellakin, että seuraava suuri kilpailutus ei satu joulukuulle. Jokainen yrittäjä on lomansa ansainnut.
Luovuuskin tarvitsee lomaa, oman tilansa, sellaisen vapaan ajatuksien alueen. Olen joskus yrittänyt kirjoittaa jotenkin rutiininomaisemmin, ajallaan. Se ei oikein koskaan ole onnistunut. Kirjoitan silloin, kun mielessäni on jotain, josta saa jäädä jälki. Mutta tällainen tapa tarvitsee myös tilaa. Ei aina niin konkreettistakaan, ajan tai muun suhteen, vaan sitä, ettei mielessä ole mitään muuta tukkimassa tilaa ajatella. Kirjoittamisessa on kaksi vaihetta: Aluksi kirjoitat sen, mitä mielessäsi on ja toisessa vaiheessa yrität kriittisesti tarkastella sitä, mitä olet tuottanut. Mitä enemmän on tekstissään sisällä, rakastunut kirjoittamaansa, sitä vähemmän jälkimmäinen onnistuu. Siinäkin tarvitaan tilaa, väliin nimittäin.
Pian on taas aika piilottaa siemeniä multaan. Kasvaakseen ne tarvitsevat riittävän hyvät olosuhteet, sopivasti hoitoa ja haasteita niin, että taimista tulee tukevia, että ne jaksavat kasvaa kesällä täyteen kukoistukseen. Ehkäpä jotain samaa on luovuudessakin: Se kukoistaa riittävän hyvissä olosuhteissa, joissa on sopivasti ravinteita ja rakennusaineita uudelle, tilaa ympärillä kasvaa ja ponnistuksiin myötämielisyydellä suhtautuva ympäristö. Nyt on viime päivinä hoidettu kasvualustaa taas kuntoon. Ehkäpä pian voi jotain kylvääkin?
Lomalla olen lukenut hyviä kirjoja, katsellut elokuvia ja unia. Olen parantanyt maata luovuuden taas kasvaa. Uusi vuosi saa minun puolestani alkaa. Olkoon siinä sopivasti haasteita ja riittävästi tilaa toteuttaa niitä, aikaa ajatella.