Joskus harvoin kirjat on pakko kirjoittaa pois iholta heti lukemisen jälkeen. Sellainen on Hanya Yanagiharan Pieni Elämä. Kirjan yli 900 sivua kuljettavat läpi pienen ihmiselämän. Takaumina ja muisteluina yli 50 vuotta, yhteisesti jaettuna, neljästä ystävästä kertovana tarinana noin 30 vuotta. Kirjan rakenne on kiehtova. Alkuun, ennen kuin pääsee sisälle ystävysten elämään New Yorkissa, on hetken vaikeaa muistaa, kuka on kukin. Eikä kirjailija auta tässä tehtävässä lukijaa. Toisaalta, alun jälkeen, on helppoa seurata sitäkin, kuka kulloinkin tarinaa kertoo ja kenelle. Kuka on kertojaminä, kuka taas se, johon viitataan hänenä. Ja aina uuden luvun alkaessa jännittää hetken sitä, kenen kulmasta tarinaa kerrotaan. Kirja kulkee kertojien mukana reaaliajassa ja takaumina.
Sisältövaroitus: tekstin loppuosa sisältää yksityiskohtaisiakin kuvauksia kirjan päähenkilöistä ja juonen kulusta.
Kirjassa seurataan neljän collegessa toisiinsa tutustuneen miehen elämää. Malcom on arkkitehti, joka on jo varhain rakentanut talojen pienoismalleja, haaveillut siitä, miten voi suunnitella ja toteuttaa asumisratkaisuja, unelmataloja. Hän suunnittelee lopulta Juden ja Willemin asunnot ja “lyhtytalon”. Willem on näyttelijä, josta vähitellen tulee kuuluisa. Hänen vanhempansa ja kehitysvammainen veljensä ovat kuolleet. Jude on lakimies ja mies, josta muut tietävät aluksi hyvin vähän. Hän varjelee menneisyyttään tarkasti, jopa kaikkein läheisimmiltä. JB on taiteilija: ärsyttävä ja näennäisen varma oikeudestaan olla siellä, missä on, omin ansioin. Mutta pinnan alla hänkin on haavoittuva ja herkkä.
Lopulta kirja seuraa tarkimmin Juden tarinaa ja siihen aion itsekin eniten keskittyä. Juden menneisyys keriytyy kirjassa auki vähitellen. Tavassa kuvata vähitellen menneisyydestä paljastuvia asioita on jotain myös siitä, miten kirjailija antaa ymmärtää asioiden tulevan vähitellen myös Judelle ajankohtaisiksi, hänen mieleensä. Juden tausta on vaikea. Hänet on hylätty lapsena ja munkkiveljet ovat ottaneet hänet luostariin asumaan. Kohtelu on ankaraa. Hän saa selkäänsä pienistäkin virheistä ja vaikka ei tekisi virheitä lainkaan ja munkkiveljet käyttävät häntä seksuaalisesti hyväksi. Poikkeus on Luke, jonka luokse Jude menee kasvihuoneelle ja puutarhaan. Luke on ystävällinen ja lempeä häntä kohtaan. Antaa aikaansa, huomiotaan, erityisiä pieniä lahjoja. Hän rakentaa luottamusta pieneen poikaan vähitellen ja kärsivällisesti. Hän antaa ymmärtää Juden olevan hänelle erityinen, että hän rakastaa poikaa. Lopulta hän houkuttelee Juden karkaamaan luostarista kanssaan.
Karkumatkalla paljastuu Lukesta toinen puoli. Vaikka hän samanaikaisesti opettaa Judea erilaisissa aineissa, hän manipuloi pojan suostumaan siihen, että hän parittaa tätä. Ilta illan perään eri miehet käyttävät Judea hyväkseen. Jude kuvittelee Luken keräävän rahaa heidän yhteistä mökkiään varten ja suostuu, vaikkakin vastentahtoisesti, mutta vähitellen Judelle selviää, ettei tonttia ja mökkiä tule. Hänen aikansa “töissä” pitenee koko ajan. Samanaikaisesti myös Luke tuo esille omat vaatimuksensa suhteessa Judeen. Jos ihmiset rakastavat toisiaan, se tarkoittaa, että he nukkuvat samassa sängyssä. Luke on Judelle kaikki: suojelija ja hyväksikäyttäjä, opettaja ja parittaja, turva ja tuho. Lukelta Jude oppii myös viiltelyn. Jude on satuttanut itseään juoksemalla seinään tai tiputtautumalla portaista. “Kaatumisessa, kivun tuoreudessa, oli ollut jotain virkistävää. Se oli rehellistä kipua, puhdasta kipua, kipua vailla häpeää ja saastaa, eikä hän ollut tuntenut sellaista vuosiin.” Viiltelyn myötä satuttamisesta, kivusta, tulee omassa hallinnassa oleva puhdistautumisrituaali.“Kun hän teki sitä, hän tuntui samalla valuttavan sisältään pois myrkkyä, saastaa, raivoa.” Paha virtaa pois veren mukana ja turtumus tulee tilalle. Luke antaa partaterät ja haavasidokset. Jude on kymmenvuotias, kun heidän karkumatkansa alkaa. Se päättyy lopulta siihen, että poliisit ovat ovella ja Luke hirttäytyy motellin kylpyhuoneessa. Jude joutuu koulukotiin.
Omissa ajatuksissaan Jude on pilattu, huono, paha. Hänen taustansa tiedetään ja koulukodin sadistiset ohjaajat käyttävät häntä yöaikaan hyväksi. Toiset pojat karttavat häntä. Hän yrittää karkuun ja saa selkäänsä niin, että joutuu paikattavaksi sairaalaan. Lopullisesti hän pääsee pakenemaan erään yöllisen kohtauksen jälkeen. Karkumatka alkaa rekasta toiseen, suuntana Boston. Hän maksaa kyydistä ainoalla valuutalla, jota hänellä on, itsellään. Lopulta hänen pitää hakeutua hoidettavaksi sukupuolitaudin vuoksi ja hänet poimii kyytiin tohtori Traylor. Mies osoittautuu sadistiseksi piinaajaksi, joka sulkee Juden kellariin, pahoinpitelee ja pakottaa seksuaalisiin tekoihin. Lopulta hän päästää pojan juoksemaan karkuun, vain ajaakseen autolla hänen päältään. Tästä onnettomuudesta ovat syntyneet Juden jalkojen vammat, hellittämätön särky ja kipukohtaukset.
Judella on sosiaalityöntekijä, Ana, joka yrittää auttaa poikaa puhumaan. Mutta Jude ei puhu. Ei Analle, eikä pitkään aikaan kenellekään. Hän on hämmentävän vakuuttunut siitä, että on iljettävä, sekä sisältä että ulkoa. Ettei häntä tai hänen salaisuuksiaan kukaan voisi lopulta kestää. Ja tätä vakuuttuneisuutta hän elää todeksi kaikissa suhteissaan. Jude elää aikuisikäänsä vailla intiimejä suhteita. Ystävät ja henkilääkäri Andy sekä Harold ja Julia tuntuvat riittävän. Harold ja Julia adoptoivat aikuisen Juden, huolehtivat sen verran, minkä Jude lopulta antaa.
Juden elämä on jakautunut kahteen osaan. Aikaan ennen collegea ja aikaan sen jälkeen. Ensimmäistä hän pitää kaikin mahdollisin keinoin poissa mielestään ja kun se ei enää onnistu ja ahdistus käy sietämättömäksi, hän satuttaa itseään. Pitkähihaiset paidat kesähelteillä, varovaisuus. Jude salaa viiltelyä ja silti Willem ja Harold, Andyn lisäksi tietävät. He heittävät pois partateriä ja harsotaitoksia sisältäviä pusseja kylpyhuoneesta. Työ on kuin kauhoisi ämpäristä vettä teelusikalla. Aina tulee uusia välineitä, uusia viiltoja, uusia arpia.
Jossain kohdin kaipaus toisen ihmisen lähelle käy liian sietämättömäksi. Ja siihen kohtaan tulee uusi tohtori Traylor. Caleb kiinnittää huomionsa Judeen, mutta alusta lähtien on selvää, että hän ei hyväksy Judea kokonaisuudessaan. Hän vihaa Juden laahaavaa kävelyä ja ajoittaista tarvetta käyttää pyörätuolia, kun kipu jaloissa on liian sietämätön. Nöyryytys, verbaalinen pahoinpitely ja seksuaalinen raakuus ovat suhteessa mukana alusta alkaen. Vähitellen mukaan tulee myös fyysinen pahoinpitely ja lopulta Caleb pahoinpitelee Juden niin pahoin, että tämä joutuu sairaalaan. Jude pelkää miestä ja samalla joku puoli on hämmentävän vakuuttunut, että se on kaikki, mitä hän voi saada. Ettei hän ansaitse mitään parempaa. Väkivallassa, oman ruumiin kivussa ja henkisessä nöyryytyksessä on jotain vakuuttavaa. Se tuntuu resonoivan siihen käsitykseen, mikä hänellä on itsestään ala-arvoisena, mitättömänä, iljettävänä.
Rinnakkain Juden sisäisen maailman kuvauksen kanssa kirjassa kulkee toisenlainen totuus hänestä. Ihmiset katsovat JB:n tauluista komeaa miestä. Hän on menestynyt juristi, häikäilemätönkin, hyvä työssään ja arvostettu. Ystävät pitävät hänestä. Ulkoisesti hän on menestynyt. Hän uskaltautuu lopulta myös suhteeseen lähimmän ystävänsä Willemin kanssa. Intiimin kanssakäymisen suhteen vain on ongelmia. Jude ei omista syistään johtuen pidä seksistä, eikä hän opi pitämään siitä, vaikka vastassa on hänelle läheisin ihminen. Tämä on kipu, jonka kanssa pariskunta joutuu selviämään, kumpikin tavallaan.
Sadomasokistisen rakenteen kuvaus ja sen synnyn selittäminen on kirjassa punaisena lankana, tai no ainakin yhtenä niistä. Kirja/kirjailija pitää myös lukijaa lähes sietämättömässä otteessaan. Vaikka sisäisen maailman kauheus, väkivallan kuvaus piirtyy kuviksi lukijankin mieleen, on lopulta vaikeaa, joskus melkein mahdotonta irrottautua lukemisesta. Joku puoli odottaa onnellista loppua kirjan viimeisille sivuille asti. Ja sitä ei tule. Kirjailija tuottaa kärsimystä henkilöhahmoilleen ja lukijalle ja silti piinaa on pakko jatkaa. Lopulta kirja loppuu ja ei ole varma siitä, onko helpottunut vai pettynyt. Takakansiteksti lupasi: “Järkyttävä, hauska ja liikuttava kuvaus ystävyydestä, tummasävyinen tutkielma muistin tyranniasta ja inhimillisen sietokyvyn rajoista.” Teos on kaikkea tuota ja koettelee oman sietokyvyn rajoja. Olisinko lukenut kirjan, jos olisin tiennyt, mitä se pitää sisällään? Kyllä, olisin lukenut sen juuri siksi. Mutta yli 900 sivuiseen järkäleeseen en olisi tullut tarttuneeksi ilman lukupiirin lempeää velvoitetta. Siitä kiitos kirjan valinneelle.