Mielen tiloja

- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

  • Etusivu
  • Kirjoittajasta
- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

Manchester by the Sea -Voiko surua karata?

1.4.2022 by admin Leave a Comment

Olen kirjoittanut tämän tekstin alunperin elokuvan julkaisun aikoihin viitisen vuotta sitten. Tämä on elokuva, jossa sai itkeä ja nauraa. ”Elämää”, totesi tuolloin leffakaverini.

Verkkaisessa alussa seurataan talonmiehen (Casey Affleck) touhuja. Sellainen hiukan juro mies, joka ei kumartele titteleitä, eikä lätise turhia. Mielessä käy ajatus, mitä tälle kaverille on tapahtunut. Vai onko vika juuri siinä, että mitään ei ole tapahtunut? Raskaan päivän jälkeen vähäpuheinen mies menee kapakkaan. Saa kauniilta naiselta oluet syliinsä, mutta ei anna toisen edes hyvitykseksi pyyhkiä läikkynyttä juomaa. Loppuillasta vain istuu ja tuijottaa vastapäisiä pukumiehiä, kunnes viimein käy haastamaan riitaa niin, että saa lyödä toista. Ja välillä taas luodaan lunta, korjataan hanoja. Kaiken muuttaa puhelinsoitto ja mies lähtee kiireellä kotikaupunkiinsa, niin tulemme ymmärtämään.

Elokuva näyttää välillä muistoja. Aluksi Lee muistelee veljeään Joeta (Kyle Chandler) ja tämän poikaa, Patrickia (Lucas Hedges). Veli on nyt kuollut sydänkohtaukseen ja Lee käy hyvästelemässä hänet ruumishuoneella. Veljenpoika on lätkätreeneissä, haastaa riitaa joukkuetoverin kanssa ja joutuu jäähylle. Aivan selväksi ei käy, onko poika huomannut setänsä jo ennen taklauksia. Tilanne on toistunut kuitenkin useasti, se käy ilmi. Setä tulee aina silloin, kun isä on joutunut sairaalaan. Tässä kerrassa on erilaista vain se, että nyt isä on kuollut.

Välillä Lee vaikuttaa lähes tunteettomalta paskiaiselta. Hän miettii hautajaisten kuluja, ei halua vastuuta veljenpojastaan eikä osaa seurustella ihmisten kanssa. Kyyneleensä hän vuodattaa salassa tai ainakin elokuvan alkupuolella, tuntuu itkevän vain sisään päin. Veljenpoika Patty taas on eläväinen nuori mies. Kaksi tyttöystävää, bändi, lätkä- ja koristreenit sekä tietysti isän veneestä huolehtiminen. Vaikuttaa kuin nuori mies eläisi kahden tai kolmenkin edestä. Vain ajatus kuolleen isän säilyttämisestä ruumishuoneen pakastimessa saa nuoren miehen mielen järkkymään, kun pakastekanat leviävät keittiön lattialle. Ja mitä tekee Lee. Hän kieltäytyy jättämästä Pattya yksin tuossa kohdin. Seota kyllä saa, mutta ovi ei saa olla lukossa. Ja niin näemme nukkuvan pojan ja miehen hänen huoneessaan istumassa.

Leen tarina paljastuu katsojalle vähitellen takaumien kautta. Saamme selityksen sille, miksi talonmiehestä on tullut sellainen synkkä jörö, millaisena hänet elokuvan alussa näytetään. Taustalla on tragedia, jonka syyllisyys sykkii vieläkin tuoreena mielessä. Kolme huolella mukaan paketoitua valokuvakehystä kertovat Leen menetyksestä. Hinta, jonka Lee joutui maksamaan, tuntuu kohtuuttomalta. Eikä edes virkakoneisto voinut helpottaa hänen tuskaansa. Virheistä ei joudu vankilaan, mutta niistä joutuu maksamaan muuten, lopun elämää. Eikä se ole yhtään sen helpompaa. Lee joutuu kuolettamaan tunteensa. Hän elää talonmiehen näennäisesti toimivaa elämää ja todelliset tunteet tulevat esille vain silloin, kun alkoholi vie pois mielen suojat. Silloin Lee haastaa riitaa ja varmistaa, että saa turpaansa. Näin tulee hyvitystä kaikesta menneestä. Brutaali yliminä vaatii velan maksua jossain muodossa. Lopulta on sama, miten rangaistus tulee, kunhan se tulee niin, että leukaperissä tuntuu. Jokaisella vastaanotetulla lyönnillä hän maksaa velkaansa.

Paluu kotikaupunkiin ei ole ongelmaton. Ihmiset muistavat eikä Lee pääse missään kohdin karkuun menneisyyttään. Hän on aina ”se Lee Chandler”. Entisen vaimon (Michelle Williams) kohtaaminen tuntuu vaikealta. Tunteet tiivistyvät kirkon eteisessä, veljen hautajaisissa. Vuodet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä. Randi on mennyt eteenpäin elämässään. Hän on raskaana ja elokuvan toisessa kohtauksessa vauva on syntynyt. Varauksellisella lämmöllä Lee tervehtii pientä poikavauvaa, uuden elämän, uuden alun konkreettista merkkiä. Kohtaus, jossa entinen aviopari käy keskustelua, on vaikeasti seurattava. Ei tiedä, kumpi puhuu, he puhuvat toistensa päälle. Suru ja hämmennys on käsin kosketeltavaa. Tulee vaikutelma, etteivät he ole todella keskustelleet keskenään Leen muuton jälkeen. Kohtaaminen on kipeä eikä Lee kestä tunteita, joita siitä herää. On pakko mennä kapakkaan, vetää turruketta naamariin ja hivauttaa kohdalle sattunutta kylän miestä. Kun Lee kohtauksen jälkeen istuu paikattavana yhteisen tutun kotona, padot viimeinkin murtuvat. Lee itkee naisen sylissä vuosien takaista kipuaan.

Asiat järjestyvät vähitellen. Lee saa taas töitä talonmiehenä. Hän ei jää kotikaupunkiinsa. Sitä hän ei olisi kestänyt. Tässä hän tuntuu olevan rehellinen itselleen. Mutta hän selvittää asiat niin, että Patty voi jäädä tuttuihin maisemiin. Pojan äidistä ei vieläkään ole pojasta huolehtimaan. Lee jättää veljenpojalleen myös takaoven auki. Hän aikoo hommata ylimääräisen huoneen tai vuodesohvan. Jos Patty haluaa Bostoniin, hän voi tulla.

Lopussa näemme Leen juttelevan isän tunteneen miehen kanssa. Tämä puhelee Leen perheestä mukavaan, arvostavaan sävyyn ja Lee korjailee putkia. Hän on edelleen vähäpuheinen, mutta jos oikein haluaa nähdä, voi ajatella, että jokin olemuksessa on hieman pehmeämpää. Lopun merimaisemat sitovat elokuvan puitteet kauniilla tavalla yhteen ja musiikki kuljettaa katsojan ajatuksissa muutamien vuosien päähän. Missäköhän Lee ja Patty silloin olisivat?

Posted in: Uncategorized Tagged: lapsen kuolema, suru, syyllisyys, trauma
« Edellinen 1 2 3 4 5 … 45 46 47 48 49 50 51 52 53 … 97 98 99 100 101 Seuraava »

Hae artikkelia

Viimeisimmät artikkelit

  • Väylä -Evakosta itsenäisyyteen 15.2.2026
  • Menetelmistä ja välineistä l. voiko terapiataitoja opettaa? 3.1.2026
  • Monan katse -Matka ihmismieleen ja taidehistoriaan 29.12.2025
  • Eettisyyttä ei voi opettaa – sitä eletään 15.11.2025
  • Mummola -Muutoksen mahdollisuudesta ja mahdottomuudesta 5.10.2025
  • Tietämisestä psykoanalyyttisessa hoidossa 29.9.2025
  • Uneksimattomat unet -Tiedostamaton ja kuinka sitä tavoitellaan 29.8.2025
  • “Kelan piikkiin” vai lujalla ammattitaidolla ja etiikalla? 14.8.2025
  • Usko, toivo, rakkaus 11.8.2025
  • Vaivan väärti? 27.7.2025
  • Mielen liikkeitä 25.5.2025
  • Valo tulee sisään halkeamista -therabotit ja inhimillisyys 13.4.2025
  • Toivon pilkahduksia ja arkista armoa 23.3.2025
  • Haahtelan Sielunpiirtäjän ilta kuvaa lempeästi surua ja kaipausta 5.3.2025
  • Ihannoitu, vihattu ja vaiettu – Ajatuksia alkoholin käytöstä 23.2.2025
  • Katse kohti kohtaamista 9.11.2024
  • Kaipaus soi kauniimpana 2.11.2024
  • Psykoanalyyttista suunnistusta 27.10.2024
  • Emotionaaliset tarpeet vievät kohti toisia 27.9.2024
  • Häpeänuorallatanssia eli taiteen yksityisestä yleiseen 8.9.2024
  • Inside Out 2 -Tunteista perususkomusten kautta minuuden rakentumiseen 26.7.2024
  • Talven reunalta kohti kesää ja kasvua 30.6.2024
  • Terapiat etulinjaan -vai takavasemmalle 21.4.2024
  • Pakko sanoa -Pari sanaa journalismista 27.2.2024
  • Mielen sopukoissa 20.1.2024
  • Välitilinpäätös – ajatuksia opiskelusta tähän asti 3.12.2023
  • Surusta lauluni on tehty 4.11.2023
  • Koomikon mustempi puoli l. muutama ajatus Matthew Perryn kirjasta Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu 31.10.2023
  • Kuolleet lehdet -Rakkauden toiveessa haavoittuvaiset ihmiset 1.10.2023
  • Diagnoosista ymmärrykseen -Psykokulttuuri suojautumisen palveluksessa 28.8.2023
  • Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa – Mielikuvien ja todellisuuden monimutkainen suhde 9.8.2023
  • Matkalla 7.8.2023
  • Todellinen taideteos syntyy kokijan mielessä 25.7.2023
  • Lapsuuden kehityksellinen trauma eli kuinka näkymättömistä lapsista tulee onnettomia aikuisia 17.5.2023
  • Transferenssista transitionaalitilaan 31.3.2023
  • Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti 12.2.2023
  • Uskallusta ponnistaa omille siivilleen 5.2.2023
  • Elämäni elokuvat 5.1.2023
  • Psykoterapia ei ole pilleri 11.11.2022
  • Hapuilevat sanat 3.11.2022
  • Unen riekaleita, piilotajunnan pisaroita -Yrityksestä ymmärtää yhdessä 14.10.2022
  • Memento mori 24.9.2022
  • Pienien suurien oivallusten päivä 28.8.2022
  • Elämä kuin Austenin romaanissa 31.7.2022
  • Elokuvia, mielikuvia, kuvia ja tunnelmia -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestareilla koetusta 12.7.2022
  • “Reunalla kuuluukin pelottaa…” 2.5.2022
  • Merkityksellisten valintojen tekeminen vai omien valintojen tekeminen merkityksellisiksi 5.4.2022
  • Ei niin Pieni elämä 3.4.2022
  • Manchester by the Sea -Voiko surua karata? 1.4.2022
  • Pahempi toistaan 18.3.2022
  • Pahanhautoja eli muutama sana nuoren tytön kehityksestä elokuvan kielellä kerrottuna 7.3.2022
  • Sivustaseuraajana? 27.2.2022
  • Tuuliajolla 21.2.2022
  • Ihminen psykoanalyyttisen työn ytimessä 13.2.2022
  • Unga Astrid -Äidiksi ennen aikuisuutta 25.1.2022
  • Kuolleet eivät vanhene – Ajatuksia Emma Danten ohjaamasta elokuvasta Le sorelle Macaluso 19.11.2021
  • Syvissä vesissä uivat suuret kalat, merten syvänteissä hirviöt 24.10.2021
  • Pöydän hiontaa 29.9.2021
  • Isä ja ajan katoaminen 12.9.2021
  • Fyysiset puitteet -terapian koti 5.9.2021
  • Perjantailahjasta peruskysymyksiin l. rakkausteologin esseitä hyveistä 1.7.2021
  • Siitepölystä ja hölynpölystä 22.5.2021
  • TISsit, missit, exät ja vaihtoparit l. hullu maailma, jossa toisen kärsimys on toisen huvi 11.4.2021
  • Psyko-logi-terapeutti tavattavissa 16.3.2021
  • Kolme kuukautta aamuun – ajatuksia julkaisuprosessista 12.1.2021
  • Unelmien matkassa 6.11.2020
  • Joskus harvoin ihmiset kuolevat nuorena 12.10.2020
  • Alussa on arvio 3.8.2020
  • K niin kuin… 16.5.2020
  • Etätyöterveiset 4.4.2020
  • Arrival 10.3.2020
  • Helene 28.1.2020
  • Frozen II -Kohti tuntematonta 19.1.2020
  • Hämähäkkihämärästä lantion pajukoriin -Ajatuksia teoksesta Runot 1995-2017 31.12.2019
  • SYSTEM CRASHER – Kun toivokin on liikaa 23.11.2019
  • Terveiset piilotajunnan tutkimusassistentilta, roadtripin kartanlukijalta 10.9.2019
  • Kaikki lähtee hyvästä pohjasta 1.9.2019
  • Ookko muuten aatellu, että… 15.8.2019
  • Vapaa pudotus 16.7.2019
  • Täydellistä rakkautta etsimässä -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestivaalien elokuvatarjonnasta, Vakava leikki ja Asako I&II 20.6.2019
  • Taiteen olemuksesta 25.5.2019
  • Katse – XII Elokuva ja Psyyke -symposium Helsingissä 29.3.2019
  • Katsomalla näkyväksi 2.3.2019
  • Lapsuuden sankarille 5.2.2019
  • Tuntematon mestari aitouden jäljillä 6.1.2019
  • Kadonnutta luovuutta metsästämässä 3.1.2019
  • Thelma -Nuoren naisen sisäisen maailman kuvaus 10.11.2018
  • Vapaudesta vastuuseen, syyllisyydestä suruun 7.10.2018
  • ”Mä tarvitsen mun haavoja” -Ajatuksia haavoittuvuudesta Henrik Enckellin luentojen pohjalta 9.9.2018
  • Pahaa sutta ken pelkäisi 1.8.2018
  • Tykkää ja jaa 8.6.2018
  • Toinen viiva 13.5.2018
  • Käyn aina kohti kuolemaa -ajatuksia Pirkko Siltalan luennosta Elämän päättyessä 25.4.2018
  • Pieni pyhiinvaellus -matka ihmiseen 30.3.2018
  • Meikäläiset ja muukalaiset, omnipotentti oikeassa oleminen -Ajatuksia Pauliina Rauhalan kirjasta Synninkantajat 18.3.2018
  • Alice Miller -Lahjakkaan lapsen todellinen tragedia 5.2.2018
  • Inside Out -Tunteiden mielekkyydestä 24.1.2018
  • Pikku Pietarin pihalla – surun kautta kasvuun 29.12.2017
  • Muumilaakson marraskuu – Kun objektit häviävät ja pienet oliot käyttäytyvät kummallisesti 25.11.2017
  • Katseen ja kiukuttelun kautta 11.11.2017

Jaa

Copyright © 2026 Mielen tiloja.

Lifestyle WordPress Theme by themehit.com