Alussa on arvio
Tänään monet kollegat ovat palaamassa töihin. Itselläni loma jatkuu vielä hetken, mutta terapiakyselyt eivät ole oikeastaan olleet lomalla lainkaan. Yhteydenottoja terapian aloittamisen toiveista, mahdollisuudesta arviointeihin tulee säännöllisesti, myös kesän aikana. Ihmisten tarve tutkia omaa mieltään ja ymmärtää itseään paremmin ei ole tauolla, ei myöskään henkinen hätä.
Yhteydenottoja on hyvin monenlaisia. Osasta voi huomata jo heti alkuun, että asiaa on pohdittu paljon etukäteen. Siitä on keskusteltu terveydenhuollonhenkilöiden, ehkä ystävienkin kanssa. Osassa yhteydenotoista välittyy kiire. Silloin ei voi välttyä vaikutelmalta, että joskus psykoterapiaa tarjotaan ammatti-ihmisten puolesta ratkaisuna tukalaan tilanteeseen -tai hankaliin tunteisiin, joita avuton ja hätäinen ihminen itsessä herättää- pohtimatta tarkemmin sitä, että onko ihmisellä itsellään tässä kohdin voimavaroja, realistisia mahdollisuuksia ja ennen kaikkea halua lähteä ottamaan selvää omasta mielestään syvemmin. Tällaisissa tilanteissa, liian nopeasti tarjottuna, psykoterapia kutistuu ensiavuksi ja kriisikeskusteluiksi tai saa mielessä samanlaisen merkityksen kuin lääke: helpotusta hankalaan kohtaan ilman, että itse tarvitsee tehdä työtä. Ja taas, psyykkisellä ensiavulla, kriisikeskusteluilla ja joskus lääkkeelläkin on paikkansa, mutta se ei ole psykoterapiaa niin kuin se alunperin ajatellaan, ainakaan psykodynaamisesta kulmasta katsottuna. Joskus tällaisesta yhteistyöstä on toki mahdollista jatkaa psykoterapiaan. Mutta usein voi olla, että ihminen saatuaan avun asioihin, jotka välittömästi uhkaavat hänen tasapainoaan, ei koe tarvitsevansa psykoterapiaa ja hyvä niin. Joillekin taas kokemus ymmärtämisestä, siis siitä, että lopulta itse voi ymmärtää itseään paremmin, kannustaa jatkamaan tutkimista ja hyvä niinkin.
Viime kädessä arvion psykoterapiasta ja sen aloittamisesta tekevät koulutettu psykoterapeutti ja hänen vastaanotolleen tullut ihminen yhdessä. Lähettävällä lääkärillä voi olla kokemusta psykoterapiasta, henkilökohtaisestikin, mutta psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti eivät ole rinnakkaisia nimityksiä samoille ammatillisille valmiuksille ja taidoille. Kummallakin on prosessissa oma merkityksensä ja usein tässä kohdin toisen ammattitaidon kunnioittaminen ja oman tietämyksen rajallisuuden tunteminen ovat ratkaisevia. Toki psykiatri voi olla myös psykoterapeutti tai psykoterapeutti pohjakoulutukseltaan psykiatri mutta automaatio se ei ole. Apua hakevalla ihmisellä nämä termit voivat helposti mennä sekaisin. Kelan kustantaman kuntoutuspsykoterapian kohdalla erikoislääkärin rooli on tietysti tärkeä. Täytyy muistaa kuitenkin, että ihmisillä on oikeus ja mahdollisuus hakeutua psykoterapiaan myös ilman Kelan tukea ja ilman lähetettä, vaikka se taloudellisista syistä voi ollakin harvinaisempaa.
Psykoterapiaan hakeutuessa on siis tärkeää arvioida yhdessä psykoterapian mahdollisuus juuri tämän ihmisen kohdalla, juuri tässä elämäntilanteessa ja kyllä – myös juuri tämän psykoterapeutin kanssa. Arviointikäynneillä psykoterapeutti muodostaa kuvaa ihmisen elämäntilanteesta, hänen kehityshistoriastaan, ongelmien laajuudesta ja ennenkaikkea syvyydestä, tavasta olla vuorovaikuksessa ja kyvystä sekä motivaatiosta psyykkiseen työhön. Näiden pohjalta hän antaa oman ammatillisen suosituksensa psykoterapian tarpeesta. Psykoterapeutti puntaroi myös omia vastatunteitaan ja yhteistyösuositusta antaessaan on tietoinen siitä, että lupautuu työskentelemään ihmisen kanssa siihen asti, kun se on tarpeen ja yhteistyö sovitusti päättyy. Arviointikäynnit ovat siis psykoterapeutin näkökulmasta laajasti ja monipuolisesti ammatillista osaamista vaativaa työtä, eivät vain tutustumista tai yhteistyömahdollisuuksien selvittämistä, vaikka sitäkin. Siksi myös arviointikäynnit maksavat.
Psykoterapiaan hakeutuvan ihmisen on arviointikäyntien aikana pohdittava omaa valmiuttaan, mahdollisuuttaan ja erityisesti haluaan psykoterapeuttiseen työskentelyyn. Prosessia aloittaessa ei luonnollisestikaan voi tietää, mitä kaikkea se pitää sisällään, mutta jo aloittaessa on hyvä tiedostaa, että terapiassa tulee olemaan erilaisia vaiheita. Joissain kohdin työskentely voi tuntua raskaalta ja vaikealta ja usein niissä kohdin psykoterapian hyödyllisyyden kyseenalaistaa. On hyvä tietää, että ihminen vastustelee luonnostaan lähestyessään itselleen kivuliaita kohtia. Ja juuri näissä kohdin on psykoterapeutin tehtävä auttaa lähestymään näitä asioita, tietysti aina siinä määrin kuin se ihmisen omista lähtökohdista on mahdollista. Psykoterapiaa pohtivan ihmisen on siis hyvä miettiä, keneen hän tällaisissa kohdin haluaa tukeutua. Tuleeko arviointivaiheessa riittävästi kokemusta siitä, että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi omine vaikeine tunteineen? Että luottamusta voisi vähitellen alkaa rakentaa? Että juuri tämän henkilön kanssa voisi uskaltautua tutkimaan omia tunteitaan ja kokemuksiaan? On helppo ymmärtää, että kaiken tämän arvioiminen ei ole yksinkertaista. Psykoterapia-arvioprosessi siis jo itsessään herättää mielessä monenlaista.
Usein törmään keskusteluissa terapiaa hakevien kanssa siihen, että heille on annettu suositus käydä mahdollisimman monella arviossa ennen päätöksen tekemistä. Tähän ajatukseen olen törmännyt itsekin sivustoilla, joilla terapiaan hakeutumisesta kerrotaan. Ja tämän ohjeen kuitenkin säännönmukaisesti kyseenalaistan. Perustelen näkemykseni sillä, että arviointiprosessi olisi hyvä katsoa ensin loppuun yhden kanssa ja jatkaa tarvittaessa eteenpäin. Usean samanaikaisen arvioinnin läpikäyminen on pahimmillaan raskasta ja hajottavaa. Tilannetta voisi, vähän kömpelösti, verrata siihen, että useampi seurustelusuhde olisi samanaikaisesti harkinnassa. Jossain kumppanissa korostuvat jotkut hyvät puolet ja toisessa toiset. Useampi samanaikainen prosessi ei tee valinnasta välttämättä yhtään helpompaa. Samalla tavoin kuin parisuhteessakaan tuskin on täydellistä “Match Made in Heaven” niin on muissakin ihmissuhteissa, myös psykoterapiasuhteessa. Usein onkin tärkeää, että tutustumisvaiheessa on riittävästi tunnetta siitä, että tästä voisi tulla jotain. Loppu on sitoutumista, psykoterapiassa sitoutumista yhteiseen työhön.
Toki silloin, jos joku tuntuu heti lähtökohtaisesti hankalalta, on hyvä jatkaa etsintää. Vuorovaikutus on ensikohtaamisesta lähtien myös tiedostamaton prosessi ja käsityksiimme toisesta ihmisesta vaikuttavat monet, ei niin helposti sanallistettavat tai edes ymmärrettävät asiat. Lähtökohtaisesti positiivisista tunnelmista on helpompi lähteä rakentamaan yhteistyötä, joka voi kestää myös vaikeiden kohtien ylitse. Mutta siinä kohdin, jos sopivaa psykoterapeuttia ei vain useista arviointiyrityksista huolimatta tunnu löytyvän, voi palata miettimään myös omaa haluaan terapiaan. Joskus odottelu ja asian kypsyttely on tarpeen pidemmänkin aikaa. Psykoterapiassa ei kuitenkaan ole parasta ennen päivämäärää. Hoitoon voi hakeutua myös Kelan ikärajan jälkeen.
Psykoterapia-arviota voisi verrata taulun pohjustamiseen. Huolella tehty pohja kestää useat maalikerrokset, aiheen työstämisen vähän ronskimmallakin otteella. Mutta jos alku tehdään kiireellä ja pohjustus pettää, sitä on myöhemmillä työvaiheilla vaikea paikata. Hyvässä arviossa sekä psykoterapeutti että terapiaan hakeutuva ihminen saavat jonkin käsityksen siitä, mitä on tulossa ja yhteiseen työhön on mahdollista sitoutua hiukan tietoisempana. Siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.