Pienien suurien oivallusten päivä
Oivallukset eivät aina ole jotain uutta tai ihmeellistä. Joskus kysymys on vain siitä, että jokin asia tulee henkilökohtaiseksi uudella tavalla, itselle ehkä yllättävällä hetkellä. Puhun usein siitä, että on eri asia tietää jotain, vaikka oman toimintansa motiiveista, kuin todella kokea se tieto omakseen. Jälkimmäisestä puhun kokemustietona mutta ehkäpä sitä arkisemmin voisi kutsua juuri oivallukseksi. Näitä oivalluksen hetkiä saa aina välillä todistaa psykoterapiassakin ja joka kerta löytö tuntuu. Se on jotain uutta, todellista, henkilökohtaista.
Kouluttautuminen antaa mahdollisuuden tarkastella asioita uudella tavalla. Keskustelut toisten, samojen asioiden kanssa aikaansa viettävien kesken, avaa usein aivan erilaisia tapoja hahmottaa. Syntyy uusia ajatuksia, ja kyllä, oivalluksiakin.
Ensimmäinen ajatus, joka äskettäin alkoi elää mielessä, koski tiedon ja taidon eroa. Itse ajatuksista tai niiden muotoilusta en voi ottaa kunniaa, mutta voin sentään jakaa oivalluksen hetken. Lyhyesti: “Tieto hankitaan, taito opitaan tekemällä.” Tämä käy järkeen ja enemmänkin. Kukaan ei kuvittele opettelevansa pianonsoittamista pelkästään lukemalla teoriaa siitä, miten kyseistä instrumenttia soitetaan. Sen sijaan, että voi tulla taitavaksi pianonsoittajaksi, tarvitaan vuosien harjoittelua, sitkeää tekemistä. Tullakseen hyväksi täytyy nähdä vaivaa, harjoitella, tehdä sitä, mitä haluaa oppia. Hankalien hetkien ja turhautumisen yli kantaa henkilökohtainen motivaatio. Se syy tai syyt, minkä vuoksi näkee vaivaa.
Tiedon ja taidon erolle on toki perusteensa myös neuropsykologian puolella, muistin rakenteessakin. On eri asia omaksua tietoa kuin oppia uusia taitoja. Usein sanotaan, että kun pyörällä ajamisen oppii, sitä ei koskaan unohda. Vaikka tämä lausahdus ei täysin pidä paikkaansa, koska on toki aivoja rappeuttavia sairauksia, jotka vaikuttavat juuri näihin opittuihin taitoihin, niin on silti totta sekin, että ihminen voi menettää kyvyn oppia uutta tai omaksua uutta tietoa tai muistaa ja silti hän voi pystyä tekemään asioita, jotka on jossain kohdin oppinut. Muistan elävästi, miten eräällä vapaaehtoiskeikalla vanhainkodin puutarhatalkoissa eräs vanhempi, täysin puhumaton nainen, oikoi sievästi istutettavien taimien juuria ja laittoi ne hellästi multaan. Hän oli ollut aikaisemmin puutarha-alalla töissä.
No entäpä psykoterapiassa? Miten opitaan kuuntelemaan ja ymmärtämään paremmin? Teorialla on toki paikkansa, mutta tässäkin työssä kehittyy vain tekemällä. Se vie aikaa ja siksikin koulutukset ovat pitkiä ja niitä tehdään työn ohessa. Näin teoria elävöityy käytännön kautta. Tämä on hyvä muistaa myös niissä hetkissä, kun konkretisoituu se, miten paljon on sitä, mitä ei tiedä tai ymmärrä. Tässä asiassa aika on lopulta oppijan puolella.
Toinen koulutuspäivän myötä eläväksi tullut itsestäänselvyys oli ajatus siitä, että voimme olla vapaita ambitioistamme, yllykkeistämme vain tiedostamalla ne. Tässä ei koskaan tulla täysin valmiiksi ja silti täytyy esittää kysymyksiä ja täytyy yrittää löytää vastauksia. Vain tiedostamalla enemmän oman toimintamme syvimpiä motiiveja, voimme lopulta olla vapaasti ja toimimatta niitä suoraan käytännössä. Tässä ollaan Freudin ajatusten perustalla; tiedostamattoman tietoiseksi tekemisessä.
Luonnollisesti nämä kaksi oivallusta yhdistyivät mielessä seuraavaan muotoon: Jotta jaksaa nähdä vaivaa ja harjoitella, että tulisi taitavammaksi, on hyvä olla tietoinen niistä motiiveista, jotka omaa toimintaa ohjaavat. Kun kyseessä on pitkäjänteinen ja aikaa vievä työ, täytyy motiivienkin olla kestävällä pohjalla. Eli on syytä selvittää, miksi haluaa nähdä vaivaa.