Syvissä vesissä uivat suuret kalat, merten syvänteissä hirviöt
-Ajatuksia Jukka Tervon kirjasta Mariaanien haudalla.
(Kirjoitus ja kirja tulivat vastaan toista aihetta työstäessäni, siitä kuvituskuvassa enemmän. Tämä blogi on julkaistu aiemmin reilu neljä vuotta sitten Psykoterapiasäätiö Monasterin sivuilla (www.monasteri.fi) ja Tervokin on ehtinyt Mariaanien haudalla jälkeen julkaista vielä lisää. Blogissa siis siltä osin vanhentunutta tietoa. Mutta kirja itsessään kannattaa lukea. Se ei vanhene vaan säilyttää mielenkiinnon uudelleenkin luettuna. Lämmin suositus!)
Tässä kohdin elämää tulee harvoin vastaan niin mielenkiintoista luettavaa, että uni saa väistyä ja kirjaa on vain aivan mahdotonta jättää kesken. Niin kävi kuitenkin Jukka Tervon uusimman, Mariaanien haudalla -kirjan kohdalla. Ajattelin lukea vain vähän illalla ennen nukkumaanmenoa. Kun olin lukenut kirjan puoliväliin, pyöriskelin sängyssäni unta hakien, kunnes lopulta luovutin ja menin lukemaan kirjan loppuun. Kirjan henkilöt eivät antaneet minun nukahtaa ennen kuin olivat saaneet tarinansa kerrottua tai pitivät hereillä ainakin siihen asti, että heistä kirjoitettu kirja loppui. Hyvä tarinahan jatkuu mielessä vielä pitkään lukemisen jälkeen.
Mariaanien hauta on meren syvänne, syvin kohta maapallolla. Kirjassa taas liikutaan syvällä ihmismielessä. Tummat vedet vievät lukijaa välillä kuin pohjavirta, nilkasta uppeluksiin niin, että haukkoo henkeään. Tarina esittelee Martin, nuoren pojan ja hänen perheensä. Jokainen heistä käy yksinäistä taistelua selvitäkseen menetyksestään. Surua ei voi jakaa, siitä ei voi puhua. On pärjättävä itse. Haudanvakava teema saa hyvän kontrastin tekstistä. Kerronta on verbaalista ilotulitusta, räiskyvää, samalla yllättävää. Mutta kun kirjan henkilöt oppii lukemisen myötä tuntemaan – tai ainakin kuvittelee oppivansa – on heidän vuoropuhelunsa myös jollain nautittavalla tavalla ennakoitavaa, elämän makuista ja totta. Kyllä tuollainen vähäpuheinen nuori mies voisi olla olemassa ja samoin sellainen epäsovinnainen, elämää ymmärtävä opettaja. Heitä ei kyseenalaista vaan ottaa sellaisenaan, kulkee heidän kanssaan Oulun katuja. Tutut paikannimet saivat maisemat elämään mielessä.
Juoni kulkee ajassa monessa kohtaa. Lukijana et aina oikein tiedä, vaikka aavistatkin, mitä on tapahtunut ja milloin. Kuinka pitkä aika on äidin sairaudesta, kun se oikeastaan on koko ajan läsnä. Ellei kuolema, niin sen varjot, mitä kaikesta seuraa. Rakenne välittää hyvin tunnelman siitä, mikä on surussa, erityisesti suremattomassa surussa totta: ajalla ei oikeastaan ole merkitystä, eikä se jäsenny tavanomaisesti. Muistot ja nykyaika, koettu ja tulevaisuus hakevat muotoaan. Mieli rakentaa yhteyksiä, selityksiä. Tässä kohdin lukija pääsee myös osaksi tuota prosessia. Oma mieli rakentaa sirpaleista kokonaista kuvaa ja vähitellen syntyy ymmärrystä.
Kirjan rakenne on lukijan kannalta koukuttava. Tervo toimii kirjassa kuin kuvavisan vetäjä, paljastaen ruudun kerrallaan niin, että vasta lopussa voi ymmärtää, miten kaikki asiat liittyvät toisiinsa. Mutta kyllä, lukija voi saada kokemuksen siitä, että oivaltaa, ainakin välillä ja se on palkitsevaa. Kuva aukeaa vähitellen, saa syvyyttä ja osat asettuvat paikoilleen. Kirjan ensimmäinen kohtaus saa tekstin lopussa toisenkin merkityksen ja oikeastaan herää halu selata takaisin alkuun ja tarkistaa lukemansa uudelleen.
Tervo ei saarnaa, eikä moralisoi. Hänen hahmonsa elävät elämäänsä niillä eväillä, jotka on reppuun saatu. Nuoren miehen kasvun yllä leijuu kuolema ja suru. Aluksi hahmottomana kuin taivaanrantaan kerääntyvät tummat pilvet, mutta lopussa tapahtumat etenevät saaden tsunamin tuhovoiman. Sen edessä ei jää epäselväksi, miten suurista asioista on lopulta kysymys. Ja meren raivon laannuttua on viimein aika myös surulle.
Mariaanien haudalla ei aiheestaan huolimatta ole vain synkkä kirja. Jouheva kerronta tekee lukukokemuksesta kokonaisuutena miellyttävän. Ja huumori saa hymyilemään ääneen. Tervo tarjoilee eteen tarinan, jota haluaa ymmärtää. Pohjavireenä on kasvu, toivoa taas herättävät aidot kohtaamisen hetket. Niin kai se on terapiassa ja elämässäkin.