Mielen tiloja

- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

  • Etusivu
  • Kirjoittajasta
- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

kuolema

Surusta lauluni on tehty

4.11.2023 by admin Leave a Comment

Pyhäinpäivänä olemme kuoleman ja surun äärellä. On hyvä, että kulttuurissamme on omistettu yksi päivä niiden ihmisten muistelemiselle, jotka ovat olemassa enää mielessämme. Ajattelen, että myös Halloween kauhukuvastoineen on jonkinlainen tapa tätä elämään kuuluvaa surua ja tuskaa lieventää. Ehkäpä silläkin on paikkansa, vaikka se ainakin itsestä tuntuu vielä omaan kulttuuriimme vahvasti lainatulta, kaupalliseltakin. Mutta syntysijoillaan Meksikossa on erityinen kuolleiden päivä, karnevaali, jossa kuolleet ihmiset tuodaan ajatuksissa, kuvin ja muisteluin mukaan läheisten elämään. Disneyn piirretty Coco kertoi tästä ja toki muustakin, kannattaa katsoa.

Mutta takaisin Pyhäinpäivään. Vahvasti tuntuu, että kuolema ja sitä myöten myös suru, on siivottu pois arjesta ja näkyviltä, vaikka elämän rajallisuus, kuolema, on lopulta jokaisen elävän kohtalo. Ihminen pyrkii, lähes maanisesti, tavoittelemaan voimaa, kestävyyttä, terveyttä -ikuista nuoruutta- ohittaen oman ruumiinsa ja ruumiillisuutensa realiteetit. Ja tietysti, ei ole väärin treenata tai syödä terveellisesti tai tehdä harjoituksia, jotka edistävät hyvinvointia. Ehkä pulma onkin siinä, jos suhtautuminen omaan ruumiiseen ei lähde huolenpidon näkökulmasta, vaan pyrkimyksestä asettaa ruumis palvelemaan oman omnipotenssin päämääriä.

Surustakin tulee suoritus. Se nähdään etenevänä prosessina, joka tulee valmiiksi, surutyö saatetaan loppuun tai jatketaan elämää. Mutta niin kuin kuolemakin, suru kuuluu elämään. Se ei ole jotain häiritsevää, josta pitäisi koko ajan aktiivisesti pyrkiä pois, vaan se kuuluu inhimillisten tunteiden kirjoon. Tumma pohjasävy luo syvyyttä, myös kirkkaammat värit erottuvat tummaa vasten selkeämpinä. Surulla on merkitystä, tehtävää, sitä tarvitaan. Kuolemakin luo lopulta, hyvällä tavalla, rajan jota vasten oma elämä tiivistyy. Ja silti sitä varten ei tarvitse elää kuin viimeistä päivää, jos sillä tarkoitetaan piittaamattomuutta omasta tai muiden hyvinvoinnista pitkällä tähtäimellä.

Aiemmin vahvana ollut käsitys surun vaiheista ja prosessiluonteesta, on irrotettu asiayhteydestään. Alunperin traumaattisen kokemuksen käsittelyyn syntynyt malli, jossa shokkivaiheen, vihan ja kaupanteon kautta päästään hyväksymään ja rakentamaan uutta, ei sellaisenaan sovi surun ymmärtämiseen. Hyvää mallissa on toki se, että se tuo ajatuksen siitä, että menetyksessä ihminen voi kokea monenlaisia tunteita surun lisäksi. Mutta prosessi ei etene suoraviivaisesti vaiheesta toiseen, eikä sen etenemiselle voida antaa määräaikoja. Oikeastaan prosessi on lähtökohtaisesti väärä sana kuvaamaan surevan tilannetta.

Sureva elää kahta aikaa. On reaaliaika, joka etenee vääjäämättä, vuodenajat seuraavat toistaan, itse vanhenee. Ja on aika, joka pysähtyi menetykseen. Kuolleet eivät vanhene. Heidän kanssaan ei tule enää uusia kokemuksia ja erilaiset elämänvaiheet kohdataan ilman toisen konkreettista läsnäoloa. Sanon konkreettista, koska mielessämme toinen on olemassa. Hänen tapansa tehdä asioita tai puhua niistä, kertoa tarinoita, arvonsa ja arvostuksena säilyvät niin kauan kuin ne muistetaan. On usein myös niin, että heti menetyksen jälkeen, tämä jälkimmäinen aika on todellisempi. Siinä viipyillään enemmän. Arki on jotain, joka tulee häiritsemään ja lopulta hyvä, että niin tapahtuu. Että ihmiset ympärillä vetävät mukaansa siihen, mitä tapahtuu juuri nyt. Kysyvät, mitä kuuluu. Kahta aikaa voisi kuvata myös kaksoisprosessimallin käsitteellä, jossa heilahtelu tapahtuu menetys -ja toipumisorientaatioiden välillä.

Mutta ei ole mitään selkeätä aikamäärää, missä läheisen ihmisen kuolemasta pitäisi toipua. Ja oikeastaan toipuminen on sitä, että menetyksestä ja menetetystä ihmisestä tulee osa omaa sisäistä tarinaa. Kirjassaan Surun sylissä Mari Pulkkinen tuo suruun sen näkökulman, että se on elämäntapahtuma, suru kuuluu elämään.

Kirjoitin artikkelin surun aikakokemuksesta Monasterin juhlakirjaan Toteemi ja pupu. Niin kauan kuin suru on mielessä tykyttävänä avohaavana, myös se, miten ihminen siitä puhuu, kuvaa kokemisen tapaa. On kuin ihminen puhuisi asioista, jotka ovat tapahtuneet eilen, niin tuoreena ja kipeänä ne ovat mielessä. Siinä kohdin ei ole merkitystä, onko reaalisista tapahtumista päivä, viikko vai vuosikymmeniä.

Suru ei ole sairaus, mutta silti olisi inhimillistä huomioida menetys. On käsittämätöntä, että työstä ei ole mahdollista pitää palkallista surulomaa, vaan surusta ja menetyksestä pitää vääntää diagnoosi, että ihminen voi rauhassa toipua hankalimmasta vaiheesta. Toki arki ja rutiinit, tämä toinen aika, on tärkeä myös, mutta menetyksen kokeneella ihmisellä pitäisi olla riittävästi aikaa pysähtyä, ajatella, kaivata.

Lainasin otsikkoni laulaja ja lauluntekijä Jaakko Löytyltä. Säe kuuluisi kokonaisuudessaan:

Surusta lauluni on tehty,

sekä sävelistä kaipauksen.

Itkeä itkevien kanssa,

muuta lohtua mä tiedä en.

Posted in: Uncategorized Tagged: aikakäsitys surussa, kuolema, pyhäinpäivä, sureminen, suru, Toteemi ja pupu
« Edellinen 1 2 3 4 Seuraava »

Hae artikkelia

Viimeisimmät artikkelit

  • Valo tulee sisään halkeamista -therabotit ja inhimillisyys 13.4.2025
  • Toivon pilkahduksia ja arkista armoa 23.3.2025
  • Haahtelan Sielunpiirtäjän ilta kuvaa lempeästi surua ja kaipausta 5.3.2025
  • Ihannoitu, vihattu ja vaiettu – Ajatuksia alkoholin käytöstä 23.2.2025
  • Katse kohti kohtaamista 9.11.2024
  • Kaipaus soi kauniimpana 2.11.2024
  • Psykoanalyyttista suunnistusta 27.10.2024
  • Emotionaaliset tarpeet vievät kohti toisia 27.9.2024
  • Häpeänuorallatanssia eli taiteen yksityisestä yleiseen 8.9.2024
  • Inside Out 2 -Tunteista perususkomusten kautta minuuden rakentumiseen 26.7.2024
  • Talven reunalta kohti kesää ja kasvua 30.6.2024
  • Terapiat etulinjaan -vai takavasemmalle 21.4.2024
  • Pakko sanoa -Pari sanaa journalismista 27.2.2024
  • Mielen sopukoissa 20.1.2024
  • Välitilinpäätös – ajatuksia opiskelusta tähän asti 3.12.2023
  • Surusta lauluni on tehty 4.11.2023
  • Koomikon mustempi puoli l. muutama ajatus Matthew Perryn kirjasta Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu 31.10.2023
  • Kuolleet lehdet -Rakkauden toiveessa haavoittuvaiset ihmiset 1.10.2023
  • Diagnoosista ymmärrykseen -Psykokulttuuri suojautumisen palveluksessa 28.8.2023
  • Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa – Mielikuvien ja todellisuuden monimutkainen suhde 9.8.2023
  • Matkalla 7.8.2023
  • Todellinen taideteos syntyy kokijan mielessä 25.7.2023
  • Lapsuuden kehityksellinen trauma eli kuinka näkymättömistä lapsista tulee onnettomia aikuisia 17.5.2023
  • Transferenssista transitionaalitilaan 31.3.2023
  • Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti 12.2.2023
  • Uskallusta ponnistaa omille siivilleen 5.2.2023
  • Elämäni elokuvat 5.1.2023
  • Psykoterapia ei ole pilleri 11.11.2022
  • Hapuilevat sanat 3.11.2022
  • Unen riekaleita, piilotajunnan pisaroita -Yrityksestä ymmärtää yhdessä 14.10.2022
  • Memento mori 24.9.2022
  • Pienien suurien oivallusten päivä 28.8.2022
  • Elämä kuin Austenin romaanissa 31.7.2022
  • Elokuvia, mielikuvia, kuvia ja tunnelmia -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestareilla koetusta 12.7.2022
  • “Reunalla kuuluukin pelottaa…” 2.5.2022
  • Merkityksellisten valintojen tekeminen vai omien valintojen tekeminen merkityksellisiksi 5.4.2022
  • Ei niin Pieni elämä 3.4.2022
  • Manchester by the Sea -Voiko surua karata? 1.4.2022
  • Pahempi toistaan 18.3.2022
  • Pahanhautoja eli muutama sana nuoren tytön kehityksestä elokuvan kielellä kerrottuna 7.3.2022
  • Sivustaseuraajana? 27.2.2022
  • Tuuliajolla 21.2.2022
  • Ihminen psykoanalyyttisen työn ytimessä 13.2.2022
  • Unga Astrid -Äidiksi ennen aikuisuutta 25.1.2022
  • Kuolleet eivät vanhene – Ajatuksia Emma Danten ohjaamasta elokuvasta Le sorelle Macaluso 19.11.2021
  • Syvissä vesissä uivat suuret kalat, merten syvänteissä hirviöt 24.10.2021
  • Pöydän hiontaa 29.9.2021
  • Isä ja ajan katoaminen 12.9.2021
  • Fyysiset puitteet -terapian koti 5.9.2021
  • Perjantailahjasta peruskysymyksiin l. rakkausteologin esseitä hyveistä 1.7.2021
  • Siitepölystä ja hölynpölystä 22.5.2021
  • TISsit, missit, exät ja vaihtoparit l. hullu maailma, jossa toisen kärsimys on toisen huvi 11.4.2021
  • Psyko-logi-terapeutti tavattavissa 16.3.2021
  • Kolme kuukautta aamuun – ajatuksia julkaisuprosessista 12.1.2021
  • Unelmien matkassa 6.11.2020
  • Joskus harvoin ihmiset kuolevat nuorena 12.10.2020
  • Alussa on arvio 3.8.2020
  • K niin kuin… 16.5.2020
  • Etätyöterveiset 4.4.2020
  • Arrival 10.3.2020
  • Helene 28.1.2020
  • Frozen II -Kohti tuntematonta 19.1.2020
  • Hämähäkkihämärästä lantion pajukoriin -Ajatuksia teoksesta Runot 1995-2017 31.12.2019
  • SYSTEM CRASHER – Kun toivokin on liikaa 23.11.2019
  • Terveiset piilotajunnan tutkimusassistentilta, roadtripin kartanlukijalta 10.9.2019
  • Kaikki lähtee hyvästä pohjasta 1.9.2019
  • Ookko muuten aatellu, että… 15.8.2019
  • Vapaa pudotus 16.7.2019
  • Täydellistä rakkautta etsimässä -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestivaalien elokuvatarjonnasta, Vakava leikki ja Asako I&II 20.6.2019
  • Taiteen olemuksesta 25.5.2019
  • Katse – XII Elokuva ja Psyyke -symposium Helsingissä 29.3.2019
  • Katsomalla näkyväksi 2.3.2019
  • Lapsuuden sankarille 5.2.2019
  • Tuntematon mestari aitouden jäljillä 6.1.2019
  • Kadonnutta luovuutta metsästämässä 3.1.2019
  • Thelma -Nuoren naisen sisäisen maailman kuvaus 10.11.2018
  • Vapaudesta vastuuseen, syyllisyydestä suruun 7.10.2018
  • ”Mä tarvitsen mun haavoja” -Ajatuksia haavoittuvuudesta Henrik Enckellin luentojen pohjalta 9.9.2018
  • Pahaa sutta ken pelkäisi 1.8.2018
  • Tykkää ja jaa 8.6.2018
  • Toinen viiva 13.5.2018
  • Käyn aina kohti kuolemaa -ajatuksia Pirkko Siltalan luennosta Elämän päättyessä 25.4.2018
  • Pieni pyhiinvaellus -matka ihmiseen 30.3.2018
  • Meikäläiset ja muukalaiset, omnipotentti oikeassa oleminen -Ajatuksia Pauliina Rauhalan kirjasta Synninkantajat 18.3.2018
  • Alice Miller -Lahjakkaan lapsen todellinen tragedia 5.2.2018
  • Inside Out -Tunteiden mielekkyydestä 24.1.2018
  • Pikku Pietarin pihalla – surun kautta kasvuun 29.12.2017
  • Muumilaakson marraskuu – Kun objektit häviävät ja pienet oliot käyttäytyvät kummallisesti 25.11.2017
  • Katseen ja kiukuttelun kautta 11.11.2017
  • Puutarhanhoitoa ja psykoanalyyttista terapiaa 11.11.2017

Jaa

Copyright © 2025 Mielen tiloja.

Lifestyle WordPress Theme by themehit.com