Mielen tiloja

Huomasin, että blogissa on ollut nyt pitkä kirjoitustauko. Kirjoittanut toki olen, mutta työn alla on ollut pidempi teksti, joka on vienyt niin aikaa kuin ajatustilaakin. Lopputyöni esittely oli nyt perjantaina ja huomaan, että tilaa muullekin ajattelulle alkaa vähitellen taas syntyä. Hetkeksi kuitenkin haluan vielä palata lopputyöni tunnelmiin, siitä heränneisiin ajatuksiin.

Lopputyöni otsikko on: Reunalla kuuluukin pelottaa – Päihderiippuvuus haavoittuvuuden suojana. Olen viimeiset kaksi vuotta, siis siitä asti kun aiheeni valitsin, seurannut kaikenlaista uutisointia liittyen alkoholinkäyttöön. Uutisvirtaani ovat nousseet julkisuuden henkilöt, jotka kertovat alkoholiongelmastaan tai elämänkerrat, joissa riippuvuudella on ollut keskeinen rooli. Lopulta päättötyöni lähdemateriaalia oli kestokassin verran. Siinä siis joukossa myös aiheeseen liittyvät ammatilliset artikkelit ja muu päihderiippuvuuteen liittyvä kirjallisuus.

Duodecimin terveyskirjaston mukaan “yli puoli miljoonaa suomalaista juo alkoholia niin paljon, että heillä on kohonnut pitkäaikaisten terveyshaittojen riski” (suora lainaus sivustolta). Luvut vaihtelevat eri lähteiden pohjalta (400 000 – 600 000 ja ylöspäinkin). Duodecim puhuu siis kohonneesta terveyshaittojen riskistä, ei suoraan alkoholiriippuvuudesta. Alkoholismin esiintyvyyden virallinen arvio puolestaan on väestöstä 5 prosenttia, eli noin 300 000 tuhatta (luvut Kantamon ja A-klinikkasäätiön sivuilta). Päihdehoitolaitos Kantamon tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta on kohdannut alkoholiongelmia lähipiirissään. Alkoholinkäytön vaikutukset ulottuvat siis käyttäjää paljon laajemmalle joukolle. Sivustot puhuvat virallisista luvuista ja se jättääkin vielä kysymykseksi sen, kuinka paljon pulmallista käyttöä jää näiden virallisten lukujen ulkopuolelle.

Lähestyin lopputyössäni alkoholinkäytön merkityksiä yrityksenä paremmin tavoittaa sitä, mihin riippuvainen ihminen kokee päihdettä tarvitsevansa. Hain sanoja autofiktiivisistä teoksista eli pyrin kuuntelemaan sitä, millä tavoin ihminen itse selitti toimintaansa. “Join sinä kesänä melkein joka päivä. Tuolloin rakastuin alkoholiin, palavasti ja lopullisesti. Rakastuin pehmentävään huminaan, joka silotti todellisuutta. Rakastuin minuun, joka oli humalassa rohkea ja sosiaalinen. Rakastin olla sekaisin” (Lainaus Emilia Laatikaisen sarjakuvateoksesta Ei ois susta uskonu, s.92).

Halusin perehtyä riippuvuuden dynamiikkaan tarkemmin, koska olen törmännyt keskusteluissa, julkisessa ja myös ammatti-ihmisten välillä, ajatukseen, että päihderiippuvuus on este psykoterapeuttiselle lähestymiselle. Kela kuntoutuspsykoterapian myöntämisen kriteereissään on yksioikoinen: samanaikainen päihderiippuvuus on este kuntoutuspsykoterapialle. Siksi olinkin ilahtunut psykiatri Kaisa Luodon väitöstutkimuksesta (uutisoitu Ylen verkkosivuilla 29.5.2024), jossa todettiin, että päihderiippuvuuden ja mielenterveyden ongelman yhtäaikainen hoito on kannattavaa. Tässä mielestäni todentuu myös kliininen kokemus psykoterapiavastaanotoilta. Olisi tärkeää, että arvioitaessa psykoterapiaa hoitomuotona päihderiippuvuus olisi yhtenä arvioitavana asiana muiden joukossa. Ei ehdottomana vasta-aiheena psykoterapeuttiselle työskentelylle.

Alkoholiriippuvuus tai mikä tahansa muu riippuvuus, ei välttämättä tule ensimmäisenä esille vastaanotolta apua haettaessa. Riippuvuus kaikissa muodoissaan herättää usein häpeää. Jostain alkuun omassa hallinnassa olevasta keinosta kohdata itselle hankalia tunteita tai tilanteita on tullutkin jotain joka pakonomaisesti vie ja täyttää ajatukset. Päihteidenkäyttöä ei aloiteta ajatuksella, että tästä tulen lopulta riippuvaiseksi. Ei ihminen sitä tavoittele. Sen sijaan tavoitellaan päihteen tuomaa välitöntä hyvänolon tunnetta ja nousuhumalan kokemusta itsestä. Päihde toimii tehokkaana suojana esimerkiksi ulkopuolisuuden ja huonouden kokemuksille.

Lopputyö ajatuksissani tunsin hyvin ristiriitaisia tunteita Hesarin perjantain otsikosta: Hallitus etenee kohti mietojen viinien vapauttamista. Samalla kun ihannoimme eteläeurooppalaista alkoholikulttuuria, olemme kuitenkin tilanteessa, jossa 78 prosenttia kaikesta alkoholinkäytöstä liittyy ns. riskikäytön piiriin eli se käytetään tilanteissa, joissa humalakäytön raja ylittyy tai sen käyttävät ihmiset, joilla alkoholinkäyttöön liittyy merkittävä terveysriski (Duodecimin terveyskirjasto).

Vaikka kukaan ei kieltolain aikoihin haluakaan palata – ymmärtääkseni siinä kohdin alkoholinkulutus nousi, koska kielletty kiehtoo – niin olisiko tässä kohdin kuitenkin syytä vielä hetki pysähtyä miettimään? Eduskunnan käsittelyssä on lakiesitys alkoholin verkkomyynnistä ja kotiinkuljetuksesta, lisänä tulee myös ulkomailta tilattavan alkoholin kohta. Alkoholipolitiikan muutoksia on perusteltu yhteiskunnan holhouksen vähentämisellä. Toisaalta uskallammeko ajatella yhteiskunnassamme tehtävien päätöksien pitkäaikaisvaikutuksia yksittäisen, päihderiippuvuudesta kärsivän ihmisen ja hänen lähipiirinsä kohdalla?

Alkoholinkäyttö ja erityisesti riippuvuus aiheena herättää tunteita. Voimakkaat tunteet tuovat helposti asetelman, jossa asiat nähdään mustavalkoisina ja katoaa se näkökulma, miten riippuvuudesta voisi puhua suoraan mutta moralisoimatta tai syyllistämättä, ilman että asettuu toisen yläpuolelle tietämään paremmin. Ajattelen, että on tärkeää voida lähestyä riippuvuutta avoimesti tutkien sen merkityksiä. Siinä ammattilaista auttaa ajatus siitä, että päihderiippuvuus voi tulla ihmisen keinoksi suojautua psyykkisesti vaikeilta asioilta, tunteilta tai kokemuksilta. Ja näitä asioita voi lähestyä ja tutkia myötätuntoisesti, toisen kokemusta kunnioittaen.