Mielen tiloja

- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

  • Etusivu
  • Kirjoittajasta
- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

Winnicott

Transferenssista transitionaalitilaan

31.3.2023 by admin Leave a Comment

Peruskäsitteisiin on hyvä palata aina uudestaan. Otsikossa lupaillaan blogin kertovan transferenssista ja transitionaalitilasta. Näitä käsitteitä mietimme yhdessä viime perjantain seminaareissa. Peruskäsitteiden haastavuus on juuri siinä, että kun luulet jotain ymmärtäneesi ja luet aiheesta artikkelin huomaat, että oma ajattelu on vielä matkalla, prosessissa. Tai ehkäpä se on sievempi ilmaus sille, että huomaat, miten vähän tiedät.

Luimme läksyiksi kahta erilaista, eri aikakauden kirjoittajaa. Winnicottin tapaan ajatella tutustuimme mm. transitionaalitilan -käsitteen kautta. Fred Buschin artikkeli taas puhui transferenssista ja sen tulkinnasta -vai pitäisikö sanoa siitä, miten transferenssia tulkitaan harkiten, jos lainkaan.

Transferenssi eli tunteensiirto on sinällään varsin arkipäiväinenkin ilmiö. Se on taustalla siinä, miten meidän on helpompi toimia joidenkin ihmisten kanssa kuin joiden toisten, usein jo aivan ensitapaamiselta lähtien. Tuolloin ei ole kysymys mistään sellaisesta, joka perustuisi pitkään tuntemiseen ja sitä kautta tulleeseen tietoon toisesta ihmisestä. Ihmiset puhuvat intuitiosta tai vaistosta tai yksinkertaisesti siitä, että jonkun kanssa löytää samantien yhteistä, on samalla aaltopituudella. Tunne on todellinen, mutta se ei perustu reaaliseen tuntemiseen vaan vaikutelmiimme, jotka luomme toisen ihmisen kohtaamisesta, usein hyvin tiedostamatta ja automaattisesti omien varhaisten vuorovaikutuskokemuksiemme pohjalta.

Transferenssi psykoterapiassa syntyy toisaalta heti, ensikohtaamisesta tai jopa puhelinkontaktista lähtien. Usein, jos yhteistyöhön päädytään, on kyseessä positiivinen transferenssi. Mielikuva toisesta ja hänen kohtaamisestaan on hyvä. Negatiivisen transferenssin tunnelmissa yhteistyön aloittaminen taas on usein liian vaikeaa. Transferenssin ollessa kyseessä ei ole kysymys siitä, millainen toinen ihminen todella on vaan siitä, minkälaisia vuorovaikutusmuistoja kyseinen ihminen meissä herättää. Olemme siis transferenssin vallassa itseasiassa tiedostamattomien mielikuviemme ja tunnemuistojemme vietävissä. Joissain alkuaikojen kirjoituksissaan Freud piti transferenssia hoidon kannalta haitallisena, häiritsevänä. Nykyään ajatellaan transferenssin ilmiönä olevan osa psykoterapian vuorovaikutusta, riippumatta siitä tulkitaanko tätä potilaalle vai ei.

Buschin ajatus transferenssin tulkinnasta poikkeaa siitä, miten asiaa on lähestytty aikaisemmin. Toki jo Freudilla on ollut ajatus, että positiivista transferenssia on tarpeetonta lähteä tulkitsemaan. Niin kauan kuin vesi virtaa esteettä, virratkoon. Busch tuo tulkintaan vielä kriittisemmän kulman. Hän kritisoi jäykkiä ja kaavamaisia tulkintoja ja kaiken tapahtumisen tulkitsemista suoraan potilaan ja terapeutin suhteeseen liittyvinä asioina. Lähtökohtaisesti transferenssia tulkitaan silloin, kun se on jo lähellä tietoisuutta. Tulkinta kohdistuu myös aina siihen ihmisen elämässä, minkä hän itse tuo esille. Lopulta on kuitenkin sama, missä kohdin tunteet tulevat ymmärretyiksi sillä vaikutukset ulottuvat joka tapauksessa nykyisyyteen ja tulevaan. Jos potilas puhuu suhteesta vanhempiinsa ja erilaisista tunteista heitä kohtaan, on paitsi täysin turhaa, myös usein melko hämmentävää potilaan kannalta esittää tulkinta psykoterapiasuhteeseen liittyvänä asiana. Tämä siitäkin huolimatta, että asioiden yhteys voi elää terapeutin omassa mielessä.

Transferenssia ei kiirehditä tulkitsemaan. Busch tuo esille selventämisen käsitteen. Osoittamalla asioiden välisiä yhteyksiä, sanoittamalla koettuja tunteita, luodaan mahdollisuus lähestyä tulkintaa. Ja tulkinta itsessään ei ole vain jotain, mitä psykoterapeutti antaa potilaalleen oraakkelinomaisesti odottaen potilaan ottavan sen vastaan. Lopulta tärkeintä ovat ne tulkinnat, jotka syntyvät potilaan itsensä mielessä. Oivallukset tai ehkä vielä enemmän kokemuksellinen tieto omasta tavasta toimia jonkun varhaisemman yllykkeen pohjalta, kantaa todellisuudessa pidemmälle kuin valmiiksi annetut selitykset asioiden merkityksestä. Ja parhaimmillaan tämä kyky omiin tulkintoihin on potilaan itsensä käytössä myohemminkin.

Otsikossa puhuttiin myös transitionaalitilasta. Äkkiseltään voisi ajatella, ettei näillä kahdella käsitteellä ole muuta yhteyttä kuin viitekehys, josta molempia tarkastellaan. Samankaltaista on kuitenkin myös niiden luonne jonakin sellaisena, joka on potilaan ja terapeutin välillä ilman, että se on selkeästi kumpaakaan. Yhteistä on myös niiden luonne jossain ulkoisen todellisuuden, niin kuin käsitetään havaintojemme kautta tuleva tieto ympäristöstämme, ja sisäisen todellisuuden välimaastossa, olematta vain toista.

Mutta siinä, missä transferenssilla on usein piilotajuisena ehdoton, pakottava ja toistamiseen pyrkivä luonne, transitionaalisuus ilmiönä luo mahdollisuuden jollekin uudelle tavalle kokea. Ilmiön juuret ovat varhaisessa vuorovaikutuksessa, äidin (tai ensisijaisen hoitajan) ja vauvan suhteessa. Transitionaalisuus on ei-kumpaakaan ja molempia, se on mielikuvia ja totta.

Winnicott puhuu siirtymäobjektista, lelusta, esineestä, ääntelystä tms., joka on enemmän kuin havaittava todellisuus. Tenavien Epun riepu on enemmän kuin kankaanpala. Se on mielikuvia turvasta ja lohdutuksesta, toisesta, joka näitä merkityksiä kantaa. Jokainen äiti tietää, miten vaarallista olisi pestä tuo merkityksiä tihkuva objekti. Klassikkokirja Samettipupu kertoo erään tarinan siirtymäobjektin menetyksestä. Toissavuoden lastenkirjojen bestseller J.K. Rawlingsin Jouluposso kertoo myös samasta aiheesta. Molemmissa kirjoissa on yhteistä ajatus, että näiden siirtymäobjektien elämä jatkuu jossain muualla, erillään alkuperäisestä omistajastaan, lapsen kehittyessä ja kasvaessa. Lopulta transtitionaaliobjektin kohtalona on hävitä. Sitä ei tarvitse surra eikä sen merkitystä torjuta -sitä ei vain enää ole.

Mitä transitionaalisuus ilmiönä on psykoterapiassa? Se on yhteisesti luotu, vakavan leikin tila, jossa asioita voi ajatella yhdessä ilman vaatimusta tiukasta todellisuudesta. Se on Ogdenin tavoin ilmaistuna analyyttinen kolmas tai Ferron analyyttinen tila. Se antaa mahdollisuuden kuvitella. Se on yhteisesti luotua kieltä, yhteistä huumoria. Se on keskustelua elokuvista, kirjoista ja musiikista, jotka antavat mahdollisuuden käsitellä vaikeita asioita luovuuden keinoin. Onhan usein helpompi puhua romaanihenkilön tai elokuvan herättämistä tunteista tai saada kosketus johonkin syvään musiikin tai taiteen kautta. Transitionaalitila on aina psykoterapeutin ja potilaan yhteinen luomus, ei kumpaakaan ja samalla molempia.

Transitionaalisuuden tunnelma on vapaus, vapaus ajatella, mielikuvien ja kuvittelun mahdollisuus. Asiat ovat sekä että ja ikään kuin. Transferenssin tunnelma on ehdottomuus, pakottavuus. Se on joko tai ja kokijalleen totta. Molemmat ilmiöt ovat olemassa psykoterapiassa: transferenssi väistämättä ja transitionaalisuus, jos ei alusta lähtien olemassaolevana, niin toivottavasti vähitellen kehittyvänä.

Posted in: Uncategorized Tagged: Busch, psykoanalyyttinen psykoterapia, Transferenssi, transitionaalitila, Winnicott
« Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Seuraava »

Hae artikkelia

Viimeisimmät artikkelit

  • Valo tulee sisään halkeamista -therabotit ja inhimillisyys 13.4.2025
  • Toivon pilkahduksia ja arkista armoa 23.3.2025
  • Haahtelan Sielunpiirtäjän ilta kuvaa lempeästi surua ja kaipausta 5.3.2025
  • Ihannoitu, vihattu ja vaiettu – Ajatuksia alkoholin käytöstä 23.2.2025
  • Katse kohti kohtaamista 9.11.2024
  • Kaipaus soi kauniimpana 2.11.2024
  • Psykoanalyyttista suunnistusta 27.10.2024
  • Emotionaaliset tarpeet vievät kohti toisia 27.9.2024
  • Häpeänuorallatanssia eli taiteen yksityisestä yleiseen 8.9.2024
  • Inside Out 2 -Tunteista perususkomusten kautta minuuden rakentumiseen 26.7.2024
  • Talven reunalta kohti kesää ja kasvua 30.6.2024
  • Terapiat etulinjaan -vai takavasemmalle 21.4.2024
  • Pakko sanoa -Pari sanaa journalismista 27.2.2024
  • Mielen sopukoissa 20.1.2024
  • Välitilinpäätös – ajatuksia opiskelusta tähän asti 3.12.2023
  • Surusta lauluni on tehty 4.11.2023
  • Koomikon mustempi puoli l. muutama ajatus Matthew Perryn kirjasta Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu 31.10.2023
  • Kuolleet lehdet -Rakkauden toiveessa haavoittuvaiset ihmiset 1.10.2023
  • Diagnoosista ymmärrykseen -Psykokulttuuri suojautumisen palveluksessa 28.8.2023
  • Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa – Mielikuvien ja todellisuuden monimutkainen suhde 9.8.2023
  • Matkalla 7.8.2023
  • Todellinen taideteos syntyy kokijan mielessä 25.7.2023
  • Lapsuuden kehityksellinen trauma eli kuinka näkymättömistä lapsista tulee onnettomia aikuisia 17.5.2023
  • Transferenssista transitionaalitilaan 31.3.2023
  • Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti 12.2.2023
  • Uskallusta ponnistaa omille siivilleen 5.2.2023
  • Elämäni elokuvat 5.1.2023
  • Psykoterapia ei ole pilleri 11.11.2022
  • Hapuilevat sanat 3.11.2022
  • Unen riekaleita, piilotajunnan pisaroita -Yrityksestä ymmärtää yhdessä 14.10.2022
  • Memento mori 24.9.2022
  • Pienien suurien oivallusten päivä 28.8.2022
  • Elämä kuin Austenin romaanissa 31.7.2022
  • Elokuvia, mielikuvia, kuvia ja tunnelmia -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestareilla koetusta 12.7.2022
  • “Reunalla kuuluukin pelottaa…” 2.5.2022
  • Merkityksellisten valintojen tekeminen vai omien valintojen tekeminen merkityksellisiksi 5.4.2022
  • Ei niin Pieni elämä 3.4.2022
  • Manchester by the Sea -Voiko surua karata? 1.4.2022
  • Pahempi toistaan 18.3.2022
  • Pahanhautoja eli muutama sana nuoren tytön kehityksestä elokuvan kielellä kerrottuna 7.3.2022
  • Sivustaseuraajana? 27.2.2022
  • Tuuliajolla 21.2.2022
  • Ihminen psykoanalyyttisen työn ytimessä 13.2.2022
  • Unga Astrid -Äidiksi ennen aikuisuutta 25.1.2022
  • Kuolleet eivät vanhene – Ajatuksia Emma Danten ohjaamasta elokuvasta Le sorelle Macaluso 19.11.2021
  • Syvissä vesissä uivat suuret kalat, merten syvänteissä hirviöt 24.10.2021
  • Pöydän hiontaa 29.9.2021
  • Isä ja ajan katoaminen 12.9.2021
  • Fyysiset puitteet -terapian koti 5.9.2021
  • Perjantailahjasta peruskysymyksiin l. rakkausteologin esseitä hyveistä 1.7.2021
  • Siitepölystä ja hölynpölystä 22.5.2021
  • TISsit, missit, exät ja vaihtoparit l. hullu maailma, jossa toisen kärsimys on toisen huvi 11.4.2021
  • Psyko-logi-terapeutti tavattavissa 16.3.2021
  • Kolme kuukautta aamuun – ajatuksia julkaisuprosessista 12.1.2021
  • Unelmien matkassa 6.11.2020
  • Joskus harvoin ihmiset kuolevat nuorena 12.10.2020
  • Alussa on arvio 3.8.2020
  • K niin kuin… 16.5.2020
  • Etätyöterveiset 4.4.2020
  • Arrival 10.3.2020
  • Helene 28.1.2020
  • Frozen II -Kohti tuntematonta 19.1.2020
  • Hämähäkkihämärästä lantion pajukoriin -Ajatuksia teoksesta Runot 1995-2017 31.12.2019
  • SYSTEM CRASHER – Kun toivokin on liikaa 23.11.2019
  • Terveiset piilotajunnan tutkimusassistentilta, roadtripin kartanlukijalta 10.9.2019
  • Kaikki lähtee hyvästä pohjasta 1.9.2019
  • Ookko muuten aatellu, että… 15.8.2019
  • Vapaa pudotus 16.7.2019
  • Täydellistä rakkautta etsimässä -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestivaalien elokuvatarjonnasta, Vakava leikki ja Asako I&II 20.6.2019
  • Taiteen olemuksesta 25.5.2019
  • Katse – XII Elokuva ja Psyyke -symposium Helsingissä 29.3.2019
  • Katsomalla näkyväksi 2.3.2019
  • Lapsuuden sankarille 5.2.2019
  • Tuntematon mestari aitouden jäljillä 6.1.2019
  • Kadonnutta luovuutta metsästämässä 3.1.2019
  • Thelma -Nuoren naisen sisäisen maailman kuvaus 10.11.2018
  • Vapaudesta vastuuseen, syyllisyydestä suruun 7.10.2018
  • ”Mä tarvitsen mun haavoja” -Ajatuksia haavoittuvuudesta Henrik Enckellin luentojen pohjalta 9.9.2018
  • Pahaa sutta ken pelkäisi 1.8.2018
  • Tykkää ja jaa 8.6.2018
  • Toinen viiva 13.5.2018
  • Käyn aina kohti kuolemaa -ajatuksia Pirkko Siltalan luennosta Elämän päättyessä 25.4.2018
  • Pieni pyhiinvaellus -matka ihmiseen 30.3.2018
  • Meikäläiset ja muukalaiset, omnipotentti oikeassa oleminen -Ajatuksia Pauliina Rauhalan kirjasta Synninkantajat 18.3.2018
  • Alice Miller -Lahjakkaan lapsen todellinen tragedia 5.2.2018
  • Inside Out -Tunteiden mielekkyydestä 24.1.2018
  • Pikku Pietarin pihalla – surun kautta kasvuun 29.12.2017
  • Muumilaakson marraskuu – Kun objektit häviävät ja pienet oliot käyttäytyvät kummallisesti 25.11.2017
  • Katseen ja kiukuttelun kautta 11.11.2017
  • Puutarhanhoitoa ja psykoanalyyttista terapiaa 11.11.2017

Jaa

Copyright © 2025 Mielen tiloja.

Lifestyle WordPress Theme by themehit.com