Winnicott

Silmiini sattui keskustelu unelmoinnista ja koska minulla tänä aamuna oli aikaa pysähtyä, ei yhden vaan peräti kahden kahvimukillisen verran, jäin asiaa ajattelemaan. Aika ja tilahan on edellytys sille, että voi syntyä jotain. Harva, jos kukaan, on luovimmillaan kiireessä. Mietin mikä on unelmoinnin olemus? Miksi jotkut unelmoivat, haaveilevat ja toisten on vaikea heittäytyä siihen?

Ammattilaisten ratkaisuiksi unelmointiin esitettiin Aarrekartta-työskentelyä tai erilaisia kuvakortteja tai kirjallisuutta tueksi. No, miksikäs ei, mutta jos menetelmä jää ilmaan, ilman sisäistä motivaatiota, halua, joka nousee ihan itsestä, se on vain ulkokohtaista kikkailua, suoritus muiden suoritusten joukossa. Silloin unelmoinnista, ajatusten vapaasta liikkumisesta ollaan aika kaukana. Tukena omaan unelmointiin voi toki käyttää vaikka lomakuvia, pinterestiä, elämänkertoja, elokuvia. “Kohti äärettömyyttä ja takaisin”, toteaa animaatiohahmokin. Mutta unelmoinnin pohja on paljon syvemmällä.

Mikä unelmointi on? Mistä se syntyy? Onko se ajatusleikki vai tavoitteiden pohjalla vaikuttava muoto halutuille asiolle? Ehkäpä asiaa voi lähestyä monesta kulmasta. Winnicottilla on ajatus siitä, miten pieni vauva käyttää mielikuviaan, kuvittelee, fantasioi tyydytyksen, äidin rinnan ja ravinnon ja miten konkreettisesti tuo omissa mielikuvissa luotu tyydytys täyttyy, kun vauva saa ruokaa. Winnicott kuvaa sitä, miten tärkeää on, että vauvassa voi syttyä halu ennen kuin tyydytys tulee. Tässä on luovuuden pohja: kyvyssä haluta, luoda mielikuvissaan. Tärkeää on tietysti, että tämä halu/tarve myös konkreettisest täyttyy, että mielikuva voi kantaa siihen, kun todellinen tyydytys saadaan. Sen kautta vähitellen vauvalle tulee kykyä odottaa l. selvitä mielikuvien avulla siihen asti, kunnes oma tarve todella täyttyy.

Unelmointi on kuitenkin muutakin kuin halua tai tarvetta. Terapiaa on joskus kuvattu myös yhteisenä leikkinä. Terapia on turvallinen paikka, jossa voi olla “ikään kuin” ja “mukamas”, ajatella vapaasti pelkäämättä, että kaikki toteutuu. Tämä on tärkeää aggressiivisten mielikuvien ja fantasioiden kohdalla mutta se on totta myös unelmien kohdalla. Kaikki unelmat eivät ole tarkoitettuja toteutumaan ja silti ne voivat näyttää suuntaa sille, mitä haluamme, mihin mielemme on kiinnittynyt. Unelmointi on vapaata leikkiä ilman käsikirjoitusta. Unelmilla ja leikillä on yhteistä sekin, että molemmat tarvitsevat aikaa ja tilaa. Joskus se on sitä, että kahvikupin äärellä vietetään hetki huilaillen ja ajatellen. Toisinaan se taas on terapian luomia turvallisia ja jatkuvia puitteita, joissa vähitellen voi löytää itsestään toiveita, haaveita, unelmia.

Joskus, syystä tai toisesta, oma mieli liikkuu vain vähän. Terapiassakin on silloin totinen meininki, “leikki kaukana”. Toisinaan voi olla kyse siitä, että mielessä on esteitä sille, että voisi vapaasti ajatella, leikkiä, leikitellä, hullutellakin. Siinä kohdin usein voi löytyä yhteisen leikin alue kulttuurista, esteettisistä kokemuksista, kirjallisuudesta. Joskus kyse on siitä, että ei ole oikeastaan vielä syntynyt tilaa tai mahdollisuutta leikille. Ei ole ollut riittävästi toista, jonka kanssa yhteinen potentiaalinen tila, leikin maailma olisi voinut syntyä. Silloin terapiassa lähdetään paljon syvemmältä liikkeelle, koska aluksi on jatkuvuuden ja luottamuksen kautta luotava riittävä leikkitila ajatuksien vapaasti liikkua. Siinä ei auta kiirehtiä liian nopeasti konkreettisiin harjoituksiin, koska ne jäävät irrallisiksi, käsittämättömiksikin. Ja pahimmillaan ne rakentavat vain pintaa, sosiaalisesti hyväksyttävää olemisen tapaa, ilman kosketusta sisäisiin toiveisiin ja haluihin.

Terapeutin oman mielen liikkuvuus on tärkeää, että tämä yhteinen leikki voisi syntyä. Terapeutti tarvitsee kykyä kuvitella, fantasioida. Vapaa assosiaatio toteutuu myös terapeutin mielen liikkeissä ja yhteiseen leikkiin eläytyminen auttaa ymmärtämään paremmin toista ihmistä. Konkreettisesti tämä voi näkyä terapiassa vaikka siten, että hetkittäin toinen sanoo jo sellaisen asian, mitä itsellä on mielessä. Terapeutin tehtävänä on luoda mahdollisuudet leikille, mielen liikkuvuudelle ja sitä kautta myös unelmoinnille. Tämä syntyy vähitellen puitteiden pysyvyyden, jatkuvuuden kokemuksen ja luottamuksen kautta.