Mielen tiloja

- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

  • Etusivu
  • Kirjoittajasta
- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

haavoittuvuus

Häpeänuorallatanssia eli taiteen yksityisestä yleiseen

8.9.2024 by admin Leave a Comment

Minulla oli ilo aloittaa viikonloppu perjantaina ystäväni esikoisrunoteoksen julkaisutilaisuudesta. Lämminhenkinen tilaisuus viritti keskustelua taiteen tekemisestä ja taitelijuudesta, luovuudesta kai yleensäkin.

Siihen, että usein vielä hajanaiset kirjekuorille kirjoitetut ajatukset päätyvät käsinkosketeltavaksi kauniiksi teokseksi, on pitkä matka. Konkreettisen vaivannäön lisäksi taiteensa kanssa esille tuleva ihminen tekee mielessään työtä. Ja se julkaisukynnys on usein konkreettistakin korkeampi. Sen taitaa tietää jokainen, joka kirjoittaa, maalaa, luo vain itselleen. Joskus odottaen sopivaa aikaa, jota ei oikein koskaan tunnu tulevan ja toisinaan taas hyvin tietoisena siitä, ettei aio tuoda luovuttaan esille. Siitä vain itse salaisesti nauttien.

Mutta mitä on taide, taiteilijuus? Kuka voi kutsua itseään taiteilijaksi? Onko se identiteetti vai riippuvainen muodollisesta koulutuksesta tai julkisesta tunnustuksesta? Onko taiteilija ihminen, joka luo omaksi ilokseen, ilman aiettakaan tulla esille oman luovuutensa kanssa vai vaatiiko taide tuotoksen lisäksi kohtaamisen yleisön kanssa? Eli että taide tulee todeksi, kun luovuuden hedelmä asetetaan tarjolle, esille, otettavaksi ja nautittavaksi.

Jossain mielessä tekisi mieleni puhua luovuudesta ja taiteesta erillisinä asioina ja ilmiöinä, luovuuden ollessa jotain sellaista, jota on kyllä ihan jokaisessa. Perheen äiti on luova, kun hän huomatessaan lapsen kavereiden olevan ruoka-aikaan vieraina, lisää keittoon ylimääräisen pussin keittovihanneksia ja pari perunaa. Tai kun työmatkapyöräilijä huomaa tietyökyltin tavanomaisella reitillä ja valitsee toisen tien päästä kohteeseen. Yritän sanoa, että luovuudessa on kyse jostain lopulta aika arkisesta. Luovuus on mielen joustavuutta, kykyä luoda uusia ratkaisuja, tehdä uudella tavalla. Tällaista arjen luovuutta löytyy, jos mielessä on riittävästi tilaa ajatella, tilaa uusille ratkaisuille.

Entä sitten taiteen ja luovuuden eroista. Voisiko taidetta ajatella luovuuden tuotteena, joka hakee kohtaamista, kohdetta, yleisöä? Joskus kuviteltua joskus todellista. Ja jos tällä luovuudella tai sen tuotteella on mielessä vastaanottaja, tulee näyttämölle myös se haavoittuvuus, joka todellisen itsen esilletuomisesta tulee. Onhan aina riski astua esille, toisten katsottavaksi, koska ei voi varmuudella tietää, miten katsotaan. Ja vaikka luovuuden tuotteen ja tekijän välille ei voida vetää yhtäläisyysmerkkejä, lopputulemassa on aina mukana tekijä. Sillä yksikään kirja ei synny ilman mielessä syntyneitä lauseita. Yhtäkään taulua ei maalata ilman mielessä olevia kuvia.

Samanaikaisesti voidaan sanoa, ettei kirjailijan kirja kerro kirjoittajansa konkreettisestä elämästä vaikka olisi kirjoitettu minä-muodossa. Ja toisaalta kirjoittajansa sisäisestä todellisuudesta, koetuista tunteista, ajatuksista, mielikuvista, se kyllä kertoo. Sillä lauseet eivät synny tyhjiössä. Sillä tavoin jokainen taiteilija, alasta riippumatta, laittaa teokseen itseään. Siitä syntyy kohtaaminen. Se tekee taiteesta sellaista, että se herättää tunteita. Ja sitä on myös otsikon lupailema häpeänuorallatanssi.

Taiteessa, tavallaan, joka kerran esille tullessaan laittaa luovuutensa tuotteen lisäksi myös itsensä näkyville. Väitän, että näin on aina, vaikka taiteilija tietoisesti välttäisi julkisuutta tai esilläoloa. Hän on jo esillä, katsottavana, taiteensa kautta. Ja näin aina alttiina sille, että herättää tunteita ihmisissä, jotka taidetta käyttävät. Ja oikeastaan voisi ajatella, että se on hyvän taiteen edellytys. Taide herättää vastaanottajassa jotain.

Mitä enemmän tulee ikää sitä vähemmän on sietoa teoksille, joissa tällaista kohtaamista ei tapahdu. Ainahan kyse ei ole teoksesta vaan vastaanottajasta, mutta nykyään kirja tai elokuva voi jäädä myös kesken, jos se ei tavoita. Jos ei synny kokemusta siitä, että tulee kosketetuksi, tunteet liikkuvat, ihastus tai vihastus -tunteella itsessään ei niinkään ole väliä. Olen esimerkiksi katsonut paljon myös elokuvia, jotka herättävät vaikka inhoa. Kevyt viihde taas sopii lähinnä aivojen nollaamiseen ja neulomisen taustalle.

Entäpä sitten, jos tuo taiteessaan esille jonkin henkilökohtaisen kokemuksen? Lukijana tai kokijana osaa arvostaa sitä, että teos tuodaan esille sellaisessa muodossa, että jostain yksityisestä tulee riittävän yleistä niin, että sen on mahdollista tulla vastaanotetuksi. Että siinä voi löytää tarttumapintaa. Yksityisissä kokemuksissa on kuitenkin kyse aina kaikille yhteisistä inhimillisistä tunteista. Näin taiteen kokijana on mahdollista löytää jotain yhteistä, jotain mihin liittyä, tulla kosketetuksi.

Taiteilijuus on siis koko ajan häpeänuorallatanssia, jossa toisella puolella on vaara, että tulee paljastaneeksi liikaa, liian henkilökohtaisia tunteita ja vastaanottaja kokee kiusaantuvansa, torjuu, hämmentyy. Toisella puolella on taskulämmin, mitäänsanomaton, liian yleinen, liian suojattu ja suojautunut. Se ei kosketa ketään, on vain “ihan kivaa”.

Pelkkä mekaaninen taito ilman eläytymistä ei juuri kosketa. Laulajan äänen hetkellinen särkyminen, näkymä haavoittuvuudesta, päästää kosketuksiin jonkin syvemmän kanssa. Yksityinen ja yleinen taiteessa on taitoa tuoda sisäinen maailma ja sen sävyt toisten esille sellaisessa muodossa, että voi tulla vastaanotetuksi ja herättää jotain toisessa. Taide tulee todeksi jaettuna kokemuksena.

Posted in: Uncategorized Tagged: haavoittuvuus, Häpeä, Luovuus, Taide, taiteentekeminen, taitelijuus
1 2 3 4 5 Seuraava »

Hae artikkelia

Viimeisimmät artikkelit

  • Valo tulee sisään halkeamista -therabotit ja inhimillisyys 13.4.2025
  • Toivon pilkahduksia ja arkista armoa 23.3.2025
  • Haahtelan Sielunpiirtäjän ilta kuvaa lempeästi surua ja kaipausta 5.3.2025
  • Ihannoitu, vihattu ja vaiettu – Ajatuksia alkoholin käytöstä 23.2.2025
  • Katse kohti kohtaamista 9.11.2024
  • Kaipaus soi kauniimpana 2.11.2024
  • Psykoanalyyttista suunnistusta 27.10.2024
  • Emotionaaliset tarpeet vievät kohti toisia 27.9.2024
  • Häpeänuorallatanssia eli taiteen yksityisestä yleiseen 8.9.2024
  • Inside Out 2 -Tunteista perususkomusten kautta minuuden rakentumiseen 26.7.2024
  • Talven reunalta kohti kesää ja kasvua 30.6.2024
  • Terapiat etulinjaan -vai takavasemmalle 21.4.2024
  • Pakko sanoa -Pari sanaa journalismista 27.2.2024
  • Mielen sopukoissa 20.1.2024
  • Välitilinpäätös – ajatuksia opiskelusta tähän asti 3.12.2023
  • Surusta lauluni on tehty 4.11.2023
  • Koomikon mustempi puoli l. muutama ajatus Matthew Perryn kirjasta Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu 31.10.2023
  • Kuolleet lehdet -Rakkauden toiveessa haavoittuvaiset ihmiset 1.10.2023
  • Diagnoosista ymmärrykseen -Psykokulttuuri suojautumisen palveluksessa 28.8.2023
  • Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa – Mielikuvien ja todellisuuden monimutkainen suhde 9.8.2023
  • Matkalla 7.8.2023
  • Todellinen taideteos syntyy kokijan mielessä 25.7.2023
  • Lapsuuden kehityksellinen trauma eli kuinka näkymättömistä lapsista tulee onnettomia aikuisia 17.5.2023
  • Transferenssista transitionaalitilaan 31.3.2023
  • Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti 12.2.2023
  • Uskallusta ponnistaa omille siivilleen 5.2.2023
  • Elämäni elokuvat 5.1.2023
  • Psykoterapia ei ole pilleri 11.11.2022
  • Hapuilevat sanat 3.11.2022
  • Unen riekaleita, piilotajunnan pisaroita -Yrityksestä ymmärtää yhdessä 14.10.2022
  • Memento mori 24.9.2022
  • Pienien suurien oivallusten päivä 28.8.2022
  • Elämä kuin Austenin romaanissa 31.7.2022
  • Elokuvia, mielikuvia, kuvia ja tunnelmia -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestareilla koetusta 12.7.2022
  • “Reunalla kuuluukin pelottaa…” 2.5.2022
  • Merkityksellisten valintojen tekeminen vai omien valintojen tekeminen merkityksellisiksi 5.4.2022
  • Ei niin Pieni elämä 3.4.2022
  • Manchester by the Sea -Voiko surua karata? 1.4.2022
  • Pahempi toistaan 18.3.2022
  • Pahanhautoja eli muutama sana nuoren tytön kehityksestä elokuvan kielellä kerrottuna 7.3.2022
  • Sivustaseuraajana? 27.2.2022
  • Tuuliajolla 21.2.2022
  • Ihminen psykoanalyyttisen työn ytimessä 13.2.2022
  • Unga Astrid -Äidiksi ennen aikuisuutta 25.1.2022
  • Kuolleet eivät vanhene – Ajatuksia Emma Danten ohjaamasta elokuvasta Le sorelle Macaluso 19.11.2021
  • Syvissä vesissä uivat suuret kalat, merten syvänteissä hirviöt 24.10.2021
  • Pöydän hiontaa 29.9.2021
  • Isä ja ajan katoaminen 12.9.2021
  • Fyysiset puitteet -terapian koti 5.9.2021
  • Perjantailahjasta peruskysymyksiin l. rakkausteologin esseitä hyveistä 1.7.2021
  • Siitepölystä ja hölynpölystä 22.5.2021
  • TISsit, missit, exät ja vaihtoparit l. hullu maailma, jossa toisen kärsimys on toisen huvi 11.4.2021
  • Psyko-logi-terapeutti tavattavissa 16.3.2021
  • Kolme kuukautta aamuun – ajatuksia julkaisuprosessista 12.1.2021
  • Unelmien matkassa 6.11.2020
  • Joskus harvoin ihmiset kuolevat nuorena 12.10.2020
  • Alussa on arvio 3.8.2020
  • K niin kuin… 16.5.2020
  • Etätyöterveiset 4.4.2020
  • Arrival 10.3.2020
  • Helene 28.1.2020
  • Frozen II -Kohti tuntematonta 19.1.2020
  • Hämähäkkihämärästä lantion pajukoriin -Ajatuksia teoksesta Runot 1995-2017 31.12.2019
  • SYSTEM CRASHER – Kun toivokin on liikaa 23.11.2019
  • Terveiset piilotajunnan tutkimusassistentilta, roadtripin kartanlukijalta 10.9.2019
  • Kaikki lähtee hyvästä pohjasta 1.9.2019
  • Ookko muuten aatellu, että… 15.8.2019
  • Vapaa pudotus 16.7.2019
  • Täydellistä rakkautta etsimässä -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestivaalien elokuvatarjonnasta, Vakava leikki ja Asako I&II 20.6.2019
  • Taiteen olemuksesta 25.5.2019
  • Katse – XII Elokuva ja Psyyke -symposium Helsingissä 29.3.2019
  • Katsomalla näkyväksi 2.3.2019
  • Lapsuuden sankarille 5.2.2019
  • Tuntematon mestari aitouden jäljillä 6.1.2019
  • Kadonnutta luovuutta metsästämässä 3.1.2019
  • Thelma -Nuoren naisen sisäisen maailman kuvaus 10.11.2018
  • Vapaudesta vastuuseen, syyllisyydestä suruun 7.10.2018
  • ”Mä tarvitsen mun haavoja” -Ajatuksia haavoittuvuudesta Henrik Enckellin luentojen pohjalta 9.9.2018
  • Pahaa sutta ken pelkäisi 1.8.2018
  • Tykkää ja jaa 8.6.2018
  • Toinen viiva 13.5.2018
  • Käyn aina kohti kuolemaa -ajatuksia Pirkko Siltalan luennosta Elämän päättyessä 25.4.2018
  • Pieni pyhiinvaellus -matka ihmiseen 30.3.2018
  • Meikäläiset ja muukalaiset, omnipotentti oikeassa oleminen -Ajatuksia Pauliina Rauhalan kirjasta Synninkantajat 18.3.2018
  • Alice Miller -Lahjakkaan lapsen todellinen tragedia 5.2.2018
  • Inside Out -Tunteiden mielekkyydestä 24.1.2018
  • Pikku Pietarin pihalla – surun kautta kasvuun 29.12.2017
  • Muumilaakson marraskuu – Kun objektit häviävät ja pienet oliot käyttäytyvät kummallisesti 25.11.2017
  • Katseen ja kiukuttelun kautta 11.11.2017
  • Puutarhanhoitoa ja psykoanalyyttista terapiaa 11.11.2017

Jaa

Copyright © 2025 Mielen tiloja.

Lifestyle WordPress Theme by themehit.com