armo

Joidenkin elokuvien lopputekstien kohdalla toivoo aivan erityisesti, etteivät valo syty liian aikaisin. Heikki Kujanpään ohjaama Pieni pyhiinvaellus (1999) kuuluu juuri näihin. Elokuvan teemat menevät syvälle ihmiseen ja pyhiinvaellus oman itsen raadollisiin puoliin ei jätä kylmäksi. Elokuva pakottaa polvilleen, hakemaan anteeksiantoa, jos ei Jumalalta, niin itseltään ainakin.

Elokuva sijoittuu Pohjanmaalle pieneen kylään lähellä Lapuaa. Alkukohtauksessa vanhempi nainen saapuu kirkkoon. Hän tulee seuraamaan häitä. Kenen häistä on kyse, ei vielä käy ilmi. Hänen tulonsa aiheuttaa kuitenkin kohinaa. Pystypäin vanhempi nainen kävelee etummaisiin penkkeihin, istuu alas ryhdikkäänä. Edessä istuva nainen kääntyy ja toivottaa hänet tervetulleeksi lämpimin sanoin. Molemmat naiset liikuttuvat.

Seuraavaksi palataan ajassa taaksepäin. Joukko nuoria kisailee pihalla, kunnes talon emäntä tulee kutsumaan heidät sisälle seuroihin. Ollaan keskellä herännäisyyttä ja vanha saarnamies yrittää saada sanotuksi asiaansa. Yskänpuuska keskeyttää miehen, sen jälkeen talon isäntä. Saarnamies ei ole enää voimainsa tunnossa ja myöhemmin hänet nähdään sairaalassa.

Tarinan keskiössä on nuori sisaruspari, Ritva ja Leila. He asuvat kahdestaan erään talon päätyä. Äiti on ompelijatar ja töissä jossain toisella paikkakunnalla. Hänestä ei ole nuorille tytöille suojaa. Isästä ja hänen suojastaan kukaan ei edes puhu. Onko tyttöjen isä koskaan ollutkaan perheen elämässä, ei käy ilmi. Alussa tytöt ovat seuroissa, muiden mukana. Ritva lähtee kuitenkin kesken sisarensa kihlajaisseurojen äkkiä pois. Talon emäntä toivottelee myöhemmin tulevan miniänsäkin matkaan, kun muutama kyläläinen on menossa tyttöjen asuttaman talon suuntaan. Yrittänee toimia niin, etteivät nuoret jäisi keskenään, vaan tuleva miniä saateltaisiin siveästi kotiin nukkumaan. Pihalle tullessaan Leila huomaa, etteivät asiat ole kunnossa. Pyörä on pihalla nurin ja talon vintillä heinien seassa on Ritva. Pian käy selväksi, että hän synnyttää. Häpeä estää avun hakemisen ja tytöt ovat kahdestaan, kun lapsi huutaa ensimmäisen kerran.

Nuori naimaton nainen ja lapsi, jota ei olisi pitänyt olla olemassa. Ritva ei halua ottaa kantaakseen häpeää, eikä myöskään kerro lapsen isästä mitään, edes siskolleen. Sisarensa kanssa he tekevät matkan bussilla lapsen matkatessa tavaratilassa. Syyllisyys käy kuitenkin kestämättömäksi ja lapsen itku kuuluu Ritvan korviin. Hän pakenee ennen kuin selviää, että kukaan löysi lasta.

Löytölapsi tuodaan samaan sairaalaan, jossa Ritva on töissä keittiöllä. Hän käy katsomassa lastaan, näkee tulehtuneen navan ja hälyttää varovasti apua. Pienen tyttövauvan elämänlanka on heikko. Hän ei juuri syö, napa on tulehtunut. Ritvan äidinvaistot heräävät ja eräs elokuvan koskettavimmista kuvista on kuva tyytyväisenä rintaa imevästä vauvasta. Ritvan on kuitenkin vaikea käydä paikalla salaa. Hän ei ole vielä valmis tunnustamaan lasta omakseen. Ristiriidat raastavat Ritvaa.

Sisäiset syyttäjät saavat äänensä keittiön naisista ja topakasta ylihoitajasta, joka lupailee lapsensa hylänneelle valtion leipää. Lääkäri taas näkee kyläläisten kaksinaismoralismin. Kertoo parantaneensa pyhiltä monet kupat. Vanha saarnamies puhuu lapsen hätäkasteella, että lapsen on hylännyt jokainen kyläläinen, kaikki he, jotka ovat olleet mukana siinä, että on syntynyt näin tuomitseva ja arvosteleva ilmapiiri, ettei äiti voi lastaan tunnustaa vaan on pakotettu hänet hylkäämään. Ehkäpä kuoleman läheisyys on saanut saarnamiehen riisumaan puheestaan kaiken epäolennaisen. Jäljelle jää lopulta vain armo. Ritva saa synninpäästön saarnamiehen sängyn reunalla. ”Oo armollinen ittelles”, toteaa vanha mies.

Asiat etenevät vastuun ottamisen kautta korjaamiseen. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta lopulta sen kanssa voi elää. Asioiden kohtaaminen on alku uudelle. Loppukohtauksessa ollaan taas häissä. Tässä kohdin on jo ilmeistä, että peräkkäin kirkon penkissä istuvat Leila ja Ritva. Vihkitoimituksen päätyttyä Leila jää odottamaan Ritvaa, halaa tätä ja sisarukset kulkevat yhdessä kirkosta pois. Kuva siirtyy alttaritauluun, jossa on Jeesus ja nainen Syykkarin kaivolla. Kuva tiivistää elokuvan erään keskeisen teeman. Sisäisen todellisuuden kohtaaminen, myös sen raadollisten ja hankalien puolien, voi vapauttaa elämään salailematta, olemaan armollinen itselleen ja muille.