Mielen tiloja

- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

  • Etusivu
  • Kirjoittajasta
- Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti -

masokismi

“Reunalla kuuluukin pelottaa…”

2.5.2022 by admin Leave a Comment

“Milloinkaan enää hän ei antaudu virran houkuteltavaksi. Milloinkaan enää hän ei aio kokea tätä uudelleen. … Hän seisoo joen pohjalla kaltaistensa joukossa, mutta kukaan ei auta. Kuoren suojassa jokainen on omillaan.”

(Anni Kytömäki, Margarita, s.165)

Alun tekstilainaus on Anni Kytömäen 2020 Finlandia -palkitusta kirjasta Margarita. Kuvaus jokihelmisimpukoista ja niiden elinolojen kapeutumisesta kulkee rinnan raastavan rakkaustarinan kanssa. Kuoren, suojautumisen merkitys on yhtäläinen nuorelle naiselle kuin simpukallekin. Kysymys on elossaselviytymisestä. Jotain herkkää ja haurasta on kätkettävä, suojattava, jotta voi jatkaa elämää. Ja siitä suojautumisessa, myös psyykkisessä on pohjimmiltaan kyse. On liian sietämätöntä ja kipeää paljastaa syvimpiä toiveitaan ja tarpeitaan tai aina edes tiedostaa niitä.

Vuorovaikutuksessa, suhteessa toisiin ihmisiin ja vuorovaikutuksessa heräävien toiveiden suhteen, ihminen on haavoittuvimmillaan. Henrik Enckell on puhunut masokistisen suojautumisen merkityksestä tässä kohdin eri koulutuspäivillä. Olen kirjoittanut niistä aikaisemmin otsikolla “Mä tarvitsen mun haavoja”. https://piia.rantakokko.net/wp/ma-tarvitsen-mun-haavoja-ajatuksia-haavoittuvuudesta-henrik-enckellin-luentojen-pohjalta/

Ajatuskuvio noudattaa seuraavaa kaavaa: Sen sijaan, että ihminen voisi uskaltautua aitoon vuorovaikutukseen toisen, erillisen ihmisen kanssa, hän pitäytyy siinä, mikä on hänelle tuttua. Siinä kärsimys, hänen omansa, on omissa käsissä ja hallittava. Vaikka se estääkin lähestymisen, on se silti haavoittuvalle ja herkälle minälle mielekkäin ratkaisu tilanteessa, jossa kontrollia toisen ihmisen vastauksesta ei ole olemassa. Asettautuessaan toiveineen vuorovaikutukseen, on ihminen paljaana toisen katseen edessä, alttiina häpeälle. Sen sijaan, että tilannetta voisi millään muotoa hallita, on toisesta kiinni, miten hän lähestyjää katsoo. Ja tämä riski voi tuntua liian suurelta ja mahdottomalta. Siksi helpompi vaihtoehto on jäädä tuttuun, itsetehtyyn kärsimyksen vankilaan. Näin voi ainakin tietää, mitä on tulossa.

Riippuvuuden dynamiikkaa voi osin lähestyä tästä samasta haavoittuvuuden kulmasta. Riippuvuudesta ja päihteiden käytöstä ovat kirjassa Kätketyn jäljillä kirjoittaneet artikkeleissaan Stig Hägglund ja Juhani Salakari. Hägglundin sanoin: “Riittävässä määrin tyydyttävän elämän edellytys on, että pyrimme ratkaisemaan suhteemme riippuvuuteemme sellaisella tavalla, että voimme olla tekemisissä toistemme kanssa elämää rikastuttaen.” Vuorovaikutuksen kipeimpiä asioita on, ettei se koskaan ole täysin omassa hallinnassa. Emme voi olla varmoja, saammeko sitä, mitä kaipaamme ja tarvitsemme. Tässä kohdin haavoittuvuuden suojaksi tulee hallinnan tarve. Jos tyydytys on omissa käsissä, ei joudu alttiiksi sille, että joutuu pettymään toiveissaan tai pahempaa -joudu kokemaan häpeää.

Omissa käsissä oleva tyydytys antaa välittömän helpotuksen. Vastaus on aina samanlainen, ennakoitavissa. Kaljatölkin sihahdus tai juoksukenkien nauhoittaminen ennakoivat tulevaa oloa. Oleellista on, että ihminen voi käyttää tuossa kohdin mitä moninaisimpia keinoja, päihteet vain yhtenä mahdollisuutena. Toiminnan merkitys on silti sama: Antaa illusorinen tunne siitä, että asiat ovat omassa kontrollissa, tunteetkin. Että voi säädellä jotain itsessä syntyvää häiritsevää. Salakari toteaa: “Itse asiassa aineita käytetään, jotta päästäisiin eroon häiritsevistä tunteista.” Ja lopputuloksena on ettei todelliseen vuorovaikutukseen tarvitse antautua, paljaana suojista. Se olisi aivan liian pelottavaa.

En ole tässä kirjoituksessa keskittynyt addiktion neuropsykologiaan, vaikka aivojen välittäjäaineilla onkin merkitystä addiktion ylläpitämisessä. Ajattelen kuitenkin niin, että lähtökohtana on psyykkinen tarve. Psyykkinen tarve aikaansaa käytön (tai mielihyvää tuottavan toiminnan), jota myöten myös fyysinen riippuvuus syntyy.

Runo ilmaisisi asiaa seuraavin sanoin:

Viinan viemää

Viskissä kylpenyt

vanha mies

elettyä elämää

ja elämätöntä

kertaa,

ihmettelee.

Mihin hävisivät vuodet,

kun sanoistaan kuultaa

nuori poika.

Raa’at tunteet,

herkkä mieli,

häpeä, joka on syvällä.

Ikävä ja kaipaus

lähelle toista

ja pelko onnistumisesta.

Kaipaus ei ole hulluutta,

unelmat eivät harhaa.

Yksinäisyys on totta ja

polttavaa.

Palovammoihin sivelee lisää viskiä.

(P. Rantakokko, Runoilijan unessa vierailin, s. 45)

Miten tätä lähestytään psykoterapiassa? Kovin kaukaiselta tuntuu ajatus siitä, että veitsenterävin tulkinnoin kuoritaan suojat kerros kerrokselta. Psykoterapeutti ei ole suojautumista väkipakoin riisuva tulkintakone vaan kanssakulkija. Mielessäni näen kuilun, jonka reunalla ihminen on. Ei silloin tuupata vauhtia selästä tai moitita uskalluksen puutetta. Siinä asetutaan vierelle, katsotaan yhdessä edessäolevaa näkymää. Puhellaan siitä, miten pelottavaa sitä on lähestyä, kun ei voi tietää, miten käy. Todelliseen vuorovaikutukseen antautuminen voi olla pelottavaa ja vaikeaa. Siksi sitä täytyy lähestyä empaattisesti ja ymmärtäen, auttaen vähin erin kuvaamalla lähestymään kaikkia niitä tunteita, joita uusi tilanne herättää. Lainasin otsikon Samuli Edelmannin laulusta Reunalla. “Reunalla kuuluukin pelottaa”, uuden edessä on ymmärrettävää olla herkällä mielellä. Psykoterapeutti on kanssakulkija, mutta ihminen itse päättää, mitä askeleita hän lopulta uskaltautuu ottamaan. Joku viisas on joskus todennut, ettei rohkea ole se, joka ei pelkää vaan se, joka uskaltaa, vaikka pelkää.

“Kun liikahdan, vanha arpi vihlaisee minun ja kuoren välissä. Arpi on kasvanut suureksi palloksi. Kuori on valanut paksun kalvon, jotta hiekanjyvä ei jäytäisi niin kipeästi. Raotan kuortani, ja vesi soljuu lävitseni. Kuin itsestään pallo vierähtää pois ja katoaa joen vatsaan … Kipu on poissa. Virta hyräilee ympärilläni. Aavistan lajitoverit, yksi on melkein vieressä. Epäröimättä astun lähemmäs.”

(Anni Kytömäki, Margarita, s. 582)

Posted in: Uncategorized Tagged: Addiktio, haavoittuvuus, masokismi, Riippuvuus
1 2 Seuraava »

Hae artikkelia

Viimeisimmät artikkelit

  • Mielen liikkeitä 25.5.2025
  • Valo tulee sisään halkeamista -therabotit ja inhimillisyys 13.4.2025
  • Toivon pilkahduksia ja arkista armoa 23.3.2025
  • Haahtelan Sielunpiirtäjän ilta kuvaa lempeästi surua ja kaipausta 5.3.2025
  • Ihannoitu, vihattu ja vaiettu – Ajatuksia alkoholin käytöstä 23.2.2025
  • Katse kohti kohtaamista 9.11.2024
  • Kaipaus soi kauniimpana 2.11.2024
  • Psykoanalyyttista suunnistusta 27.10.2024
  • Emotionaaliset tarpeet vievät kohti toisia 27.9.2024
  • Häpeänuorallatanssia eli taiteen yksityisestä yleiseen 8.9.2024
  • Inside Out 2 -Tunteista perususkomusten kautta minuuden rakentumiseen 26.7.2024
  • Talven reunalta kohti kesää ja kasvua 30.6.2024
  • Terapiat etulinjaan -vai takavasemmalle 21.4.2024
  • Pakko sanoa -Pari sanaa journalismista 27.2.2024
  • Mielen sopukoissa 20.1.2024
  • Välitilinpäätös – ajatuksia opiskelusta tähän asti 3.12.2023
  • Surusta lauluni on tehty 4.11.2023
  • Koomikon mustempi puoli l. muutama ajatus Matthew Perryn kirjasta Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu 31.10.2023
  • Kuolleet lehdet -Rakkauden toiveessa haavoittuvaiset ihmiset 1.10.2023
  • Diagnoosista ymmärrykseen -Psykokulttuuri suojautumisen palveluksessa 28.8.2023
  • Haahtelan Yö Whistlerin maalauksessa – Mielikuvien ja todellisuuden monimutkainen suhde 9.8.2023
  • Matkalla 7.8.2023
  • Todellinen taideteos syntyy kokijan mielessä 25.7.2023
  • Lapsuuden kehityksellinen trauma eli kuinka näkymättömistä lapsista tulee onnettomia aikuisia 17.5.2023
  • Transferenssista transitionaalitilaan 31.3.2023
  • Psykoanalyyttista ajattelua arkisesti 12.2.2023
  • Uskallusta ponnistaa omille siivilleen 5.2.2023
  • Elämäni elokuvat 5.1.2023
  • Psykoterapia ei ole pilleri 11.11.2022
  • Hapuilevat sanat 3.11.2022
  • Unen riekaleita, piilotajunnan pisaroita -Yrityksestä ymmärtää yhdessä 14.10.2022
  • Memento mori 24.9.2022
  • Pienien suurien oivallusten päivä 28.8.2022
  • Elämä kuin Austenin romaanissa 31.7.2022
  • Elokuvia, mielikuvia, kuvia ja tunnelmia -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestareilla koetusta 12.7.2022
  • “Reunalla kuuluukin pelottaa…” 2.5.2022
  • Merkityksellisten valintojen tekeminen vai omien valintojen tekeminen merkityksellisiksi 5.4.2022
  • Ei niin Pieni elämä 3.4.2022
  • Manchester by the Sea -Voiko surua karata? 1.4.2022
  • Pahempi toistaan 18.3.2022
  • Pahanhautoja eli muutama sana nuoren tytön kehityksestä elokuvan kielellä kerrottuna 7.3.2022
  • Sivustaseuraajana? 27.2.2022
  • Tuuliajolla 21.2.2022
  • Ihminen psykoanalyyttisen työn ytimessä 13.2.2022
  • Unga Astrid -Äidiksi ennen aikuisuutta 25.1.2022
  • Kuolleet eivät vanhene – Ajatuksia Emma Danten ohjaamasta elokuvasta Le sorelle Macaluso 19.11.2021
  • Syvissä vesissä uivat suuret kalat, merten syvänteissä hirviöt 24.10.2021
  • Pöydän hiontaa 29.9.2021
  • Isä ja ajan katoaminen 12.9.2021
  • Fyysiset puitteet -terapian koti 5.9.2021
  • Perjantailahjasta peruskysymyksiin l. rakkausteologin esseitä hyveistä 1.7.2021
  • Siitepölystä ja hölynpölystä 22.5.2021
  • TISsit, missit, exät ja vaihtoparit l. hullu maailma, jossa toisen kärsimys on toisen huvi 11.4.2021
  • Psyko-logi-terapeutti tavattavissa 16.3.2021
  • Kolme kuukautta aamuun – ajatuksia julkaisuprosessista 12.1.2021
  • Unelmien matkassa 6.11.2020
  • Joskus harvoin ihmiset kuolevat nuorena 12.10.2020
  • Alussa on arvio 3.8.2020
  • K niin kuin… 16.5.2020
  • Etätyöterveiset 4.4.2020
  • Arrival 10.3.2020
  • Helene 28.1.2020
  • Frozen II -Kohti tuntematonta 19.1.2020
  • Hämähäkkihämärästä lantion pajukoriin -Ajatuksia teoksesta Runot 1995-2017 31.12.2019
  • SYSTEM CRASHER – Kun toivokin on liikaa 23.11.2019
  • Terveiset piilotajunnan tutkimusassistentilta, roadtripin kartanlukijalta 10.9.2019
  • Kaikki lähtee hyvästä pohjasta 1.9.2019
  • Ookko muuten aatellu, että… 15.8.2019
  • Vapaa pudotus 16.7.2019
  • Täydellistä rakkautta etsimässä -Ajatuksia Sodankylän elokuvafestivaalien elokuvatarjonnasta, Vakava leikki ja Asako I&II 20.6.2019
  • Taiteen olemuksesta 25.5.2019
  • Katse – XII Elokuva ja Psyyke -symposium Helsingissä 29.3.2019
  • Katsomalla näkyväksi 2.3.2019
  • Lapsuuden sankarille 5.2.2019
  • Tuntematon mestari aitouden jäljillä 6.1.2019
  • Kadonnutta luovuutta metsästämässä 3.1.2019
  • Thelma -Nuoren naisen sisäisen maailman kuvaus 10.11.2018
  • Vapaudesta vastuuseen, syyllisyydestä suruun 7.10.2018
  • ”Mä tarvitsen mun haavoja” -Ajatuksia haavoittuvuudesta Henrik Enckellin luentojen pohjalta 9.9.2018
  • Pahaa sutta ken pelkäisi 1.8.2018
  • Tykkää ja jaa 8.6.2018
  • Toinen viiva 13.5.2018
  • Käyn aina kohti kuolemaa -ajatuksia Pirkko Siltalan luennosta Elämän päättyessä 25.4.2018
  • Pieni pyhiinvaellus -matka ihmiseen 30.3.2018
  • Meikäläiset ja muukalaiset, omnipotentti oikeassa oleminen -Ajatuksia Pauliina Rauhalan kirjasta Synninkantajat 18.3.2018
  • Alice Miller -Lahjakkaan lapsen todellinen tragedia 5.2.2018
  • Inside Out -Tunteiden mielekkyydestä 24.1.2018
  • Pikku Pietarin pihalla – surun kautta kasvuun 29.12.2017
  • Muumilaakson marraskuu – Kun objektit häviävät ja pienet oliot käyttäytyvät kummallisesti 25.11.2017
  • Katseen ja kiukuttelun kautta 11.11.2017
  • Puutarhanhoitoa ja psykoanalyyttista terapiaa 11.11.2017

Jaa

Copyright © 2025 Mielen tiloja.

Lifestyle WordPress Theme by themehit.com