Matkalla
“Jos olin matkalla, en enää muista minne ja pääsenkö koskaan perille… Jos olin matkalla, en enää tiedä minne. Ja viekö tää tie koskaan perille”, laulaa Anna Puu. Vaikka artisti laulaa rakkaudesta, erosta ja ikävästä, tulivat sanat mieleen matkan päällä, navigaattorin toistellessa ohjeita parhaasta reitistä tai ainakin teistä, jotka yhdistävät lähtökohdan ja määränpään koordinaatit toisiinsa.
Oma käsitykseni parhaasta reitistä ei aina käynyt koneälyn kanssa yksiin. Tosin jokainen navigaattorin kanssa väitellyt tietää, miten yksipuolista ja turhauttavaa touhua se on. Joko luotat tai et. Päätöshän on lopulta sinun, mutta itselle vieraassa maastossa ei aina ole kovin yksinkertaista lähteä muuttamaan reittiä kesken matkan. Voi siis syytä olla jollain tavalla selvillä siitä, mistä haluaisi itsensä päivän päätteksi löytää.
Vaihdoimme ajatuksia kestävyysurheilusta pitkän matkan juoksua harrastavan ystäväni kanssa. Olimme yhtä mieltä siitä, että huolimatta fyysisestä rasituksesta, suurin työ tehdään korvien välissä. Hyvä treeniporukka, kanssakilpailijoiden joukko voi parhaimmillaan kannustaa jatkamaan tilanteessa, jossa itse haluaisi jo luovuttaa. Toisaalta omien ajatustesi ja tunteidesi kanssa olet yksin, vaikka porukassa harrastaisitkin. Sitten ovat vielä he, jotka haluavat nimenomaan mennä kokonaan yksin, vailla porukan tai treenikaverin konkreettista seuraa. Sanoin konkreettista, koska mielikuvissa ja ajatuksissa ovat kyllä mukana niin ystävät kuin vihollisetkin.
Pitkillä matkoilla pitää omaa seuraa kestää ja sietää, ehkäpä nauttiakin siitä, että on vain itse vastuussa itselleen. Etenemistahti ja tauot määrittyvät sen mukaan, miten arvioit jaksamisesi. Kuinka hyvin tunnet omat fyysiset rajasi? Ja kuinka paljon niitä on tietyin reunaehdoin mahdollista myös venyttää. Ovatko voimat loppu silloin, kun se tuntuu siltä? Vai onko voimien loppuminen mielentila? Jaksatko fyysisesti paremmin, jos motivaatio on kohdillaan? Pääset konkreettisesti tunnustelemaan sitä, miten ruumis ja mieli toimivat yhteen tai sitten eivät toimi, ainakaan asettamasi tavoitteen mukaisesti.
Tärkeää on myös, miten muistat huolehtia itsestäsi matkan päällä. Nestehukka on kauniin kelin salakavala seuralainen. Kun päätä juilii, olet jo myöhässä. Ennakointi on avainsana. Reissun päällä tankataan siis kellon kanssa, vaikka ei aina siltä tuntuisikaan. Jotenkin mielellään tässä näkee yhteyden myös vaikka työssäjaksamiseen. On huomattavasti vaikeampaa korjata jo syntynyt vahinko, kuin ennaltaehkäistä, ennakoida, tauottaa tai toisin sanoen huolehtia itsestään ja omista tarpeistaan pitkäjänteisesti. Lepo ja palautuminen ovat hyvän suorituksen kulmakiviä.
Reissun päällä yksin ollessasi teet päätökset itsenäisesti. Voit suunnitella ja ennakoida, mutta samalla on hyvä pitää mieli avoimena. Kartalla täysimittaisena tienä esiintynyt reitti voi kohdalle tullessa osoittautua heinittyneeksi kärrypoluksi. On hyvä osata muuttaa suunnitelmia olosuhteiden mukaan. Toisaalta virhearvioiltakaan ei täysin voi välttyä. Silloin täytyy olla valmis kantamaan päätöksensä seuraukset. Ja tarvittaessa myös palaamaan omia jälkiään takaisin.
Matkanteko on horisontaalista, konkreettista, ajassa ja paikassa tapahtuvaa ja samalla se tapahtuu myös syvyyssuunnassa, ajatuksissa, mielikuvissa, tunteissa. Rautjärven kirkon raunioilla alttarin kohdalla kohoava rautainen risti muistutti konkreettisesti matkalla olemisen molemmista suunnista. Uskon tunnusmerkki muistuttaa myös siitä, ettei ole toista ilman toista. Horisontaalinen, konkreettinen, aistein havaittava tarvitsee rinnalleen vertikaalisen, ei-käsinkosketeltavan ulottuvuuden, mielikuvat. Itse matkalla oleminen on metafora sille, mitä kaikkea tapahtuu omassa mielessä. Et ole koskaan aivan sama palatessasi kuin lähtiessäsi. Ja toisaalta, milloin oikein olet perillä.