Inside Out -Tunteiden mielekkyydestä
Joskus, tai aika useinkin, elokuva onnistuu tiivistämään jotain sellaista, mikä teoriassa on monimutkaista. Pixarin Inside Out -mielen sopukoissa (2015) on juuri tällainen elokuva. Animaation keinoin kurkataan pään sisälle siihen, mitä mielessä tapahtuu. Päähenkilönä on Riley, joka joutuu muuttaamaan vanhempineen toiselle paikkakunnalle. Harrastukset, koulu, kaverit ja tuttu ympäristö jäävät ja tyttö joutuu lyhyen ajan sisällä sopeutumaan uuteen tilanteeseen. Tämä saa Rileyn sisällä olevat tunteet kuohumaan.
Pään sisällä ohjauspöydän herruudesta taistelevat Pelko, Viha, Inho, Ilo ja Suru. Ilo yrittää epätoivoisesti pitää hommaa kasassa. Mutta pelkkä positiivinen ajattelu ei riitä uudessa tilanteessa. Suru pyrkii enemmän esille ja lopulta mielessä syntyy kaaos, kun ydinmuistot l. asiat jotka liittyvät syvästi siihen, kuka Riley kokee olevansa, uhkaavat kadota. Ilo ja Suru joutuvat ohjauskeskuksesta retkelle muistin syövereihin ja ohjauskeskus joutuu kaaokseen kolmen muun tunteen käsittelyssä. Tämä näkyy Rileyssä käyttäytymisenä, jota ei aikaisemmin ollut. Hän on kiukkuinen ja uhmakas, kun ei muuten osaa ilmaista pahaa oloaan. Tuttua juttua ainakin vanhemmille, ehkäpä usein opettajillekin.
Elokuva kuvaa hämmästyttävällä herkkyydellä lapsen kokemusta siitä, miten hänelle tärkeät asiat joutuvat kriisin keskellä uudelleen arvioitaviksi. Miten käsitys itsestä joutuu koetteille, kun ei voikaan enää turvautua tuttuun ja turvalliseen. Tässä elokuvassa muutoksen aiheutti konkreettinen muutto, mutta aina ei tarvitse niin järisyttävää kokemusta. Ihan pelkkä kasvu ja sen mukanaan tuomat muutokset riittävät. Elokuvan tekijät ovat konsultoineet mielen ammattilaisia ja hyvä niin, sillä elokuvaa pystyi katsomaan ilman, että tarvitsi ärsyyntyä kohdista, joissa olisi suoranaisesti väärää tietoa pohjalla. Toki kaikki oli toteutettu elokuvan keinoin, mutta esimerkiksi kuvaus muistin toiminnasta, unien syntymisestä ynnä muusta tuntui riittävän todelta. Näin ei suinkaan ole kaikkien mielen häiriöistä tai mielen toiminnasta kertovien elokuvien kohdalla.
Elokuvan tärkein asia on Surun ja suremisen merkityksen ymmärtäminen. Ilo yrittää tekopirteästi pitää kipeitä tunnelmia poissa mielestä ja siitä ei seuraa mitään hyvää. Riley ei voinut käsitellä eroa ystävistään ja muuttoa surun kautta. Niinpä suremisen tilalle tulee jotain muuta. Surun mukana lähtee myös Ilo. Ja elokuvan oivaltavin kohta on siinä, kun Ilo voi löytää Surun merkityksen Rileyn tärkeimmissä muistoissa. Miten itseasiassa surun kautta voi saada myötätuntoa ja lohdutusta ja lopulta aitoa iloa. Toista ei ole olemassa ilman toista. Suru tuo kokemiseen syvyyttä, nauruun sen tumman pohjakaiun. Vasta surun kautta luopumalla on mahdollista rakentaa jotain uutta ja merkityksellistä. Elokuvassa uutta alkua kuvaavat uudet alueet mielessä, uudet kiinnostukset ja tärkeät asiat. Tuleepa lopussa ohjauspöytäänkin lisää nappuloita tulevaa murrosikää enteillen l. vähitellen tulee lisää keinoja kohdata erilaisia asioita.
Elokuvassa on onnellinen loppu, kuten arvata saattaaa. Niissä odotuksissa Disney ei petä. Mutta jotain elokuvan voimasta kertoo se, miten ihmiset palaavat katsomiskokemukseensa, sen herättämiin tunteisiin. Tarinasta löytyy jotain, mikä sopii omiin kokemuksiin, koskettaa. Animaatioelokuvan keinoin surun merkitys tulee ymmärrettäväksi. Siihen on pelkällä teorian lukemisella vaikea päästä. Inside Out puhuttelee eri tasoilla monen ikäisiä, mutta ajattelen, että jotain olennaista on löytänyt elokuvan katsonut lapsi todetessaan: ”On se niin, että kaikenlaiset tunteet saa vaan olla ja ne on tärkeitä.” Sen voisi aikuisenakin muistaa.